“Koska leipä on yksi, 

niin me monet olemme yksi ruumis; 

sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset.

Katsokaa luonnollista Israelia; eivätkö ne, jotka syövät uhreja, 

ole alttarista osalliset? Mitä siis sanon? Ettäkö epäjumalanuhri on jotakin, 

tai että epäjumala on jotakin? Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, 

sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle;

mutta minä en tahdo, että te tulette osalliseksi riivaajista.

Ette voi juoda Herran maljasta ja 

riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja

riivaajien pöydästä. Vai tahdommeko herättää Herran kiivauden?

Emme kaiketi me ole häntä väkevämmät?”

1. Kor. 10:17-22 (KR33/38)

Kirjan toisen luvun aiheena on ollut Suomen kansakunnan vanhurskauden vaalimisen tilan kuvaaminen Jumalan silmin. Miksi Jumala on jo vihastunut Suomen kansakunnan nykytilaan? Miksi Kaikkivaltias on ravisteluja Suomeen ja moniin muihinkin kansakuntiin pian lähettämässä, jos parannusta ei ryhdytä tekemään? Herra kehotti tarkentamaan, että ravisteluita ei itse asiassa enää voi Suomikaan nykyisessä syntivelan tilassaan kokonaan välttää, mutta kansakunnan ravistelun laajuuteen ja tuhovoimaan voi kansakunnassa vielä yksilöiden parannuksen teolla sekä kansakunnan kääntymyksellä vaikuttaa.

Luvun ensimmäisissä kappaleissa kertasin Herran kehotuksen mukaisesti myös uskon perusasioita, jotka ovat kaiken perustana kansakunnan vanhurskauden vaalimisessa. Jeesuksen omin sanoin, Hän tuli parantamaan sairaita ja kutsumaan syntisiä parannukseen. Jos Pyhään Sanaan alkaa perehtymään, voi huomata, ettei seurakunnista löydy yhtään synnitöntä ihmistä. Kysymys pelastavan uskon saavuttamisessa ja uskonkilvoittelussa onkin enemmän siitä, onko todella koko sydämestään vastaanottanut Jumalan kutsun lähteä Hänen Poikaansa Jeesusta seuraamaan. Toiset ehtivät Jumalaa tietoisesti kauemmin etsimään, toisia Jumala kutsuu hyvin selkeästi yhteyteensä jo ennen etsimistäkin. Toisaalta seurakunnissa tulee aina olemaan heitäkin, jotka Jeesuksen kavaltaneen Juudaksen tavoin eivät onnistu kilvoittelussaan irrottautumaan maailman eksytyksistä ja houkutuksista.

Pyhää Sanaa kuunneltaessa tai luettaessa Pyhä Henki itse vaikuttaa ihmisessä tapahtuvan uskossa kasvamisen, askel askeleelta kuuliaisemmaksi Kaikkivaltiaan tahtoa kohtaan. Ketään ei pakoteta pyhityksen matkalla tapahtuvaan muutokseen. Jokaisella on mahdollisuus myös aina jättää kilvoittelu sikseen. Toisaalta matkaa ei turhaan Pyhässä Sanassa kilvoitteluksi sanota. 

Herra ei vaadi ihmistä sisäistämään Hänen tahtoaan heti sen ensimmäisen kerran kuultuaan. Herra ei myöskään vaadi soveltamaan kuultua välittömästi käytäntöön vain oman yrittämisen voimalla. Herra on kärsivällinen ja pitkämielinen. Muutos ei tapahdu tasaiseen tahtiin, vaan silloin tällöin Herra pysäyttää ihmisen ja kysyy, olisitko valmis ottamaan jo seuraavan askeleen? Olisitko valmis tekemään parannusta jostakin vielä ennen käsittelemättömästä synnistä, joka vielä elämässä vaikuttaa? Jossain vaiheessa Herra kysyy, haluatko tietää, minkä tehtävän olen juuri sinulle varannut? Haluatko vastaanottaa tehtäväsi siunauksineen ja haasteineen? Vastalahjaksi on todennäköisesti jo tuossa vaiheessa saanut kokea tavalla tai toisella Jumalan Pyhän Hengen yliluonnollisen ja kaikkivoipaisen positiivisen vaikutuksen elämään. Saatuaan kokea todeksi Jumalan Hengen voiman henkilökohtaisesti, on helpompi ymmärtää se, mitä Pyhässä Sanassa tarkoitetaan viittauksella siitä, että Taivaan Valtakunta (Kuningaskunta) on tullut jo lähellemme.

Pyhän Sanan kuulemisen merkitystä uskossa kasvamisessa kuvataan hyvin Hebrealaiskirjeessä:

“Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin;

mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt,

koska se ei uskossa sulautunut niihin, 

jotka sen kuulivat.”

Hebr. 4:2 (KR33/38)

Varmaa onkin, että jos Pyhän Sanan kanssa ei ole missään tekemisessä, Jeesuksen seuraamisen matka pelastavan uskon löytämiseksi tai siinä pysymiseksi pysähtyy. Pahimmillaan ihmisen uskontaival jopa taantuu ja ihminen eksyy takaisin maailman monille kadotuksen leveälle portille johtaville poluille. 

Jokaisen tie pelastavaan uskoon ja oman tehtävänsä löytämiseen seurakunnassa on yksilöllinen ja ainutlaatuinen. Kaikkivaltias yksin tietää, minkä tehtävän Hän on varannut kullekin.

Pyhä Sana kuvaa seurakuntaa mm. ruumiina, jonka pää on Herramme Jeesus Kristus: 

“Ja Hän (Jeesus) on ruumiin, se on seurakunnan, pää;

hän, joka on alku, esikoinen kuolleista

nousseitten joukossa,että hän olisi kaikessa 

ensimmäinen. ”

Kol. 1:18 (KR33/38)

“Ja kaikki hän (Jumala) 

on asettanut hänen (Jeesus)

jalkainsa alle ja antanut hänet

kaiken pääksi seurakunnalle,

joka on hänen ruumiinsa,

hänen täyteytensä,

joka kaikki kaikissa täyttää.”

Ef. 1:22-23 (KR33/38)

Pyhässä Sanassa kuvataan useassa kohden, kuinka Jeesuksen Kristuksen esimerkin seuraaminen Hänen Isänsä tahdon toteuttamisessa tulee olla seurakuntaruumiin toimintaa ohjaava tekijä. Ilo sydämessäni on ollut suuri, kun olen saanut lukea verkosta mm. Suomen kirkolliskokouksessa Suomen evankelisluterilaisen kirkon ylimmän johdon tätä edelleen useaan otteeseen painottaneen. Toivoa siis vielä todella Suomessa on sen osalta, ettei viimeistä tuhoisaa askelta kansakunnassa Jumalan silmissä oteta.

Hebrealaiskirjeessä ihmisen välttämättömän suhteen luomista Jumalan Pyhään Sanaan verrataan ihmislapsen ravitsemuksessa ensin tarvittuun maitoruokaan ja sitä seuraavaan kiinteämmän ruoan vaiheeseen (Hebr. 5:11-6:2). Vasta kun perusasiat ovat hallussa, voi jatkaa eteenpäin ja kasvaa uskossa Jumalan kullekin ihmiselle tarkoittamaan yksilölliseen päämäärään. Kotoa, koulusta ja rippikoulusta saatu varustus elämäntielle ovat kuin pitkälle vaellukselle lähtevän välttämätön varustepaketti, jonka turvin voi vasta ajatella aloittavansa varsinaisen matkan ja oppitaipaleen määränpäähän perille pääsemiseksi. Kaikista tärkein varustus on Pyhä Sana, jota kuulemalla ja siihen uskossa Hebrealaiskirjeen tavoin sulautumalla voi ottaa askelia eteenpäin Pyhän Hengen osoittamassa tahdissa ja Pyhän Hengen osoittamaan suuntaan. 

Ajassamme eläville Kaikkivaltias lähettääkin kysymykset, kuinka moni teistä on rippikoulun jälkeen ottanut askeltakaan enää kohti Häntä Pyhän Sanan lukemisen kautta? Kuinka moni todella on valmis ollut kasvamaan osaksi Jumalan pyhää asumusta, jossa kulmakivinä on itse Jeesus Kristus ja perustana apostolit sekä profeetat Efesolaiskirjeen mukaisesti.

“Niin ette siis enää ole vieraita 

ettekä muukalaisia, vaan te olette

Pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,

apostolien ja profeettain perustukselle 

rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,

jossa koko rakennus liittyy yhteen ja 

kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; 

ja hänessä tekin yhdessä muitten kansa

rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. ”

Ef. 2:19-22 (KR33/38)

Mikä valtava taivaallisen viisauden kiteymä edellinen jae jälleen Pyhästä Sanasta onkaan! Jae muistuttaa pelastavan uskon perustuksesta. Oletko ollut valmis ottamaan Jeesuksen elämäsi Herraksi? Perustuuko elämäsi Kristus-kalliolle, jossa elämäsi valintoja ohjaa Jeesuksen esimerkki ja Hänen kehotuksensa kasvaa kuuliaisuuteen Hänen Isänsä tahdolle? Oletko lähtenyt etsimään Jeesuksen kehotuksen mukaisesti Kaikkivaltiaan tahtoa perehtymällä Jeesuksen aikaisten apostolien ja Jeesusta edeltäneiden profeettojen sanoihin? 

Toisaalta kyse ei ole vain Jeesuksen aikaisista apostoleista ja Häntä edeltäneistä profeetoista. Kuvaahan Korinttilaiskirjeen luku 12, kuinka Pyhä Henki Kaikkivaltiaan tahdon mukaan jakaa edelleen erilaisia hengellisiä lahjoja ja erilaisia palveluvirkoja ihmisille osana seurakuntaruumista. Kaikkia palveluvirkoja tarvitaan ja kaikkien palveluvirkojen päämäärä on yhteinen: yksilön rakentuminen uskossa osaksi seurakuntaruumista sekä seurakunnan kasvattaminen ja vaaliminen Jumalan pyhyydelle sopivana asuinpaikkana. 

Lähtökohtana lähetyskäskyn mukaisesti on evankeliumin levittäminen sielujen pelastamiseksi. Pyhään Sanaan perehtymällä voi kuitenkin ymmärtää armolahjojen tärkeän merkityksen osana evankeliumin julistustyötä. Pyhän Sanan mukaisesti ne on annettu todistamaan elävästä Jumalasta. Armolahjojen avulla ihmisellä on mahdollisuus kohdata elävän Jumalan olemassaolo ja Hänen moninainen toimintansa jo tässä ajassa. Samalla kun evankeliumia kuulevia ihmisiä kutsutaan ikuisen elämän tielle, voidaan ihmiselle todentaa Jumalan voimallista rakkautta ja välittämistä esimerkiksi vapauttamalla Pyhän Hengen avulla ihmisiä eri tavoin ajassamme vaikuttavista pahuuden orjuutuksista.

Käytännössä erilaisten palveluvirkojen olemassaolo tulisi siis näkyä aikammekin kristillisissä ja messiaanisissa seurakunnissa, joissa Jeesus Kristus on seurakunnan pää. Siinä missä toiset ovat saaneet Herralta lahjan opettaa, toiset sen sijaan työskentelevät mm. Herran välittävinä, auttavina ja parantavina käsinä. Toiset saattavat olla saaneet profeetallisen lahjan käytettäväksi mm. sielunhoidon tehtävissä. Vaikka yksilöiden sielunhoidollisissa tehtävissä profeetallinen lahja tarkoittaa hyvinkin rakkauden täyteistä yksilön kasvun ja eheytymisen ohjaamista ja tukemista, on profeetallisia tehtäviä myös toisenlaisiakin. Edelleen Herra mm. muinaisten profeettojen tavoin nostaa tarvittaessa profeetalliseen tehtävään myös henkilöitä seurakuntia ja kansakuntia vakavammalla sanomalla puhuttelemaan. Monet nykyaikana tuntuvat unohtavan Jumalan muuttumattoman, rakkauden ohella myös nuhtelevan ja tuomitsevan, luonteen. Jos rakkaudelliset varoitukset eivät ole kansalle auttaneet, nostaa hän “hulluina” pidettäviä profeettoja muinaisen Efraimin ajan tavoin puhumaan vakavampaa sanomaa viimeisestä mahdollisuudesta kääntyä takaisin kansakunnan jumalattomalta tieltä (vrt. Pyhässä Sanassa kuvattu profeettojen puheiden pitäminen hullutuksena vakavaan luopumustilaan ajautuneessa Efraimissa).

Ennen kuin Kaikkivaltiaan Pyhän Hengen voimavaikutusta on henkilökohtaisesti osana seurakunnan toimintaa saanut todentaa tapahtuvaksi, on ymmärrettävää, että Kaikkivaltiaan voima ja erilaiset toimintatavat tuntuvat humanistisen maailman keskellä yhä enemmän vain hullutukselta. Juuri sen vuoksi ei alkaneella aikakaudella voikaan Herran tekemästä seulonnasta selvitä kuin seurakunnat, joissa toimitaan Jeesuksen ohjeiden mukaisesti käyttäen Hengen armolahjoja elävän Jumalan olemassaolon todentamiseen. Jeesusta seuraavissa seurakunnissa ihmisten auttaminen ja parantaminen ei esimerkiksi näy pelkästään maallisin humanistisin keinoin tapahtuvana välittämisenä ja auttamisena, vaan käytössä on myös Pyhän Hengen ylösnousemusvoimaa hyödyntävä sielunhoito ja parantaminen. 

Sielunhoito todella voi hoitaa ja eheyttää ihmisen psyykkistä ja fyysistäkin hyvinvointia hyvin monella tapaa. Seurakunnissa tulisikin opetuslahjan Pyhältä Hengeltä saaneiden opettaa eri armolahjoista ja palveluviroista sekä siitä, miksi Kaikkivaltiaan toimesta tapahtuva ihmisen fyysinen, psyykkinen ja hengellinen eheyttäminen ei aina tapahdu heti (vrt. perusoppi ihmisen jakautumisesta ruumiiseen, sieluun ja henkeen). Niin ikään raitista eli Pyhän Sanan mukaista opetusta antavassa seurakunnassa opetetaan, että Jumala ei koskaan pakota Häneen ja Hänen voimiinsa uskomaan. 

Uskonopetuksen vuosikymmeniä jatkuneen rajoittamisen ja alasajon seurauksena voidaan pahimmassa tapauksessa luopumuksessa elävässä kansakunnassa ajautua tilanteeseen, jossa ihmisiltä käytännössä ryöstetään mahdollisuus päästä edes Jumalan voimaa sen vaikutuksineen tuntemaan. Esimerkiksi jos jossain demokraattisessa kansakunnassa lähdetään mm. Pyhän Hengen vaikutuksesta tapahtuva sielunhoito kieltämään (vrt. Suomessa pinnalla olevat epäedulliseen ja turhan suppeaan näkökantaan johtava taistelu eheytyshoitojen kieltämiseksi), vastaisi se käytännössä Suomessa itsenäisen maan antaneen Jumalan lopullista hylkäämistä kieltämällä Hänen olemassaolostaan todistavan voimansa toimintatavat ja vaikutukset. Enemmänkin ongelmatilanteissa pitäisikin miettiä sitä, onko asiat tehty muutenkaan seurakunnassa Pyhän Sanan osoittamalla tavalla muistaen, että Jumala ei koskaan pakota ketään mihinkään. Entä onko sielunhoitoa tehnyt taho, joka siihen Jumalalta on kutsumuksen ja Hengen voitelun saanut vai onko sitä yritetty ihmisvoimin Pyhän Sanan varoittamalla tavalla vain hokemia hokien?

Herra eräässä ilmestyksessään vertasikin Suomessa eheytyshoitojen totaalisesta kieltämisestä käytävää keskustelua kansakunnan tasolla varsin vakavaan asiaan. Jo aiemmin sanomassa käytiin läpi, miten ihmiselle on käytännössä olemassa vain yksi synti, jota ei voi saada edes katumuksen ja parannuksen teon kautta anteeksi. Kirjoituksessa läpikäytiin kyseisellä synnillä tarkoitettavan Pyhän Hengen pilkkaa, mikä suppeasti ilmaistuna tarkoitti: Ihminen, joka on saanut maistaa jo Pyhän Hengen ihmeitä ja olemassaoloa, ryhtyy kuitenkin sen jälkeen Pyhän Hengen toiminnan kieltämään ja/tai Henkeä pilkkaamaan. Herra ilmestyksessään kuvasi, kuinka käytännössä vastaavaan syyllistyisi Suomikin kansakuntana, joka kansakuntana vasta huusi Hänen puoleensa saaden kokea mitä ihmeellisimmät rukousvastaukset itsenäisen maan saaden. Todellako sama kansakunta nyt aikoo kiitoksen sijaan kaikessa kiittämättömyydessään Jumalan Pyhän Hengen voimankin olemassaolon ja kaikkivoipaisuuden kokonaan kieltää sielunhoidotkin kieltämällä osana väitettyjä tuhoisia eheytyshoitoja? Onko Jumalan tuntemus ja jumalanpelko ajettu jo niin alas, että maallinen hallinto todella tällaisen päätöksen uskaltaisi Suomen kansakunnassa tehdä?

“Näin sanoo Herra:

Mitä vääryyttä teidän isänne minusta löysivät, 

koska he erkanivat kauas minusta ja lähtivät 

seuraamaan turhia jumalia ja turhanpäiväisiksi tulivat. 

He eivät kysyneet: ‘Missä on Herra,

 joka toi meidätpois Egyptin maasta,

 joka johdatti meitä erämaassa,

arojen ja kuilujen maassa,

kuivuuden ja synkeyden maassa,

maassa, jossa ei kukaan kulje

 eikä yksikään ihminen asu?

Minä toin teidät hedelmätarhojen maahan

syömään sen hedelmää ja hyvyyttä,

mutta sinne tultuanne te saastutitte

minun maani ja teitte minun perintöosani

kauhistukseksi. Papit eivät kysyneet:‘Missä on Herra?

Lainkäyttäjät eivät minua tunteneet,

ja paimenet luopuivat minusta;

profeetat ennustivat Baalin nimessä

ja seurasivat niitä, joista

apua ei ole. Sentähden minä vielä käyn

oikeutta teidän kanssanne, sanoo Herra,

ja teidän lastenne lasten kanssa minä käyn 

oikeutta.’”

Jer. 2:5-9 (KR33/38)

Suomi onkin hyvää vauhtia muodostumassa ympäröiville kansakunnille varoittavaksi esimerkiksi siitä, miten palveluvirkojen Pyhän Sanan vastainen väärinkäyttö voi sen sijaan muodostua koko kansakunnan olemassaoloa uhkaavaksi tekijäksi. Herralta henkilökohtaisesti tämän profeetallisen palveluviran kutsun saaneena vakavampien sanomien välittämiseen kansakunnalle voin kertoa, että tällaista sanomaa en olisi saanut kehotukseksi kirjoittaa, ellei Suomen ja monien kansakuntien tila olisi uhkaksi kansakunnalle jo muodostumassa.

Aikaisemmin tässä luvussa on jo läpikäyty, kuinka Pyhän Sanan vastaisella korvasyyhyn saarnaamisella käytännössä varastetaan sieluja Herralta. Samoin luvussa on jo läpikäyty uskon perusasioihin kuuluvien hengellisten lainalaisuuksien opettamisen rapauttamisen konkreettisia vaikutuksia kansakunnan kansantalouteen sekä kansanterveyteen. Suomessa monien muiden tavoin on kansakunnan seassa paljon ihmisiä, joiden hoitosuunnitelma vaatisi Kaikkivaltiaan Pyhän Hengen tukea humanististen tieteiden tarjoamien mahdollisuuksien rinnalla. Edellisen sijaan Jumalan Pyhän Hengen yliluonnollinen voimavaikutus, jota sotarintamille Suomessakin avuksi anottiin, ollaan valmiita kenties pian kieltämään ja kansalaisten ulottumattomiin asettamaan. 

Vakavaan luopumustilaan ajautunut Suomen demokratia tuntuu haluavan vain kiihdyttää matkaansa tuhoon huomaamatta sokeutumistaan itsenäisyyden ja rauhan antaneen Jumalan määrittämille hengellisille syy-seuraussuhteille. Kansakunnan itsenäisyyden ja rauhan säilyttämisen toiseksi ehdoksi oikeuden toteutumisen rinnalla on asetettu vanhurskauden vaaliminen. Jumala tarkkailee kansakunnan tilaa Pyhän Sanan mukaisesti. Kiitoksen sijaan itsenäisestä ja kauniista maasta, kansakunta on naputtelemassa luopumustilan aiheuttamassa hengellisessä sokeudessaan viimeistä naulaa omaan arkkuunsa.

“Uhraa Jumalalle kiitos ja 

täytä lupauksesi Korkeimmalle.

Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä,

niin minä tahdon auttaa sinua,

Ja sinun pitää kunnioittaman minua.

Mutta jumalattomalle Jumala sanoo:

‘Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni

ja ottamaan minun liittoni suuhusi?

Sinä, joka vihaat kuritusta ja heität minun 

sanani selkäsi taakse!’”

Ps. 50:14-17 (KR33/38)

Kuten jo aikaisemmin luvussa lainattu Efesolaiskirjeen jae kuvasi, seurakuntien ja niiden myötä myös kansakuntien rakentumisessa Jumalan pyhyyttä miellyttäväksi vanhurskaudeksi, Jeesus, apostolit ja profeetat on nostettu erityiseen rooliin seurakuntarakennuksen perustuksessa. Ei olekaan sattumaa, että kyseisten palveluvirkojen tehtävien hoitamisen yhteydessä Pyhästä Sanasta voi myös vakavimmat varoitukset tehtävien hoitoon liittyen lukea. Jos perusta seurakunnissa ja sitä kautta myös kansakunnissa on rakennettu apostolien opetukselle ja profeettojen näyttämille suuntaviivoille siten, että kaiken pitää kasassa Jeesus sekä Hänen opetuksensa, mitä käy, jos Jeesuksen omista opetuksista apostolit tai profeetat päästävät irti. Perusta heikkenee ja lopulta murenee. Edessä on lopulta rakennuksen, kuvaapa se yksittäistä seurakuntaa tai kansakuntaa, tuhoutuminen. 

Apostolit ovat käytännössä seurakuntien paimenia ja kaitsijoita, joiden tehtäviä aikamme eri kristillisissä seurakunnissa hoitaa useimmiten vielä papisto tai erilaisin nimityksin nimetty vanhimmisto. Jo alkaneeseen Herran päivään liittyvään aikakauteen profetoituna, on ollut upeata nähdä kuitenkin apostolien ja profeettojen palveluvirkojen yhä laajeneva käyttö kristillisissä seurakunnissa.

Monet ovat ehkä törmänneet myös opetukseen, jossa apostolien ja profeettojen olemassaolo liitetään vain Jeesusta edeltävään ja Jeesuksen aikaiseen aikakauteen, kuvaten kuitenkin apostolisten ja profeetallisten armolahjojen näkymisen jossain määrin Hengen lahjoina. Herran kehotuksen mukaisesti kehotan olemaan kiinnittymättä alkaneella aikakaudella liikaa väittelemään tämänkaltaisista tulkintaeroista, joilla ei ole vaikutusta sanomien sisältöön ja tarkoitukseen. Pyhä Henki lähetettiin toimimaan samalla tavalla alkaen silloisten apostolien ajasta Herran paluuseen asti. Pyhä Sana myös kuvaa selkeät ohjeet tuleville ajoille Herran paluuseen asti. Apostoliset ja profeetalliset palveluvirat muiden palveluvirkojen ohella ovat totisinta totta ja edelleen peruspilareina seurakuntien ja kansakuntien vanhurskaudessa pysymiseksi. 

Edellä on jo käyty Pyhän Sanan ja parin lyhyen konkreettisen esimerkin kautta läpi sitä, miten muinaisen Efraimin papiston tavoin Suomesta löytyy jo seurakunnan paimenia, jotka ovat valmiita muuttamaan Pyhän Sanan opetuksen ihmisten korvaa ja kukkaroiden avautumista miellyttävämmäksi korvasyyhyksi, Jumalan pyhyyden säilyttämisen kustannuksella. Kun korvasyyhyllä julistetaan Jumalan synniksi määrittämiä asioita synnittömäksi, ajetaan monia sieluja väärän pelastusvarmuuden tielle rakentaen pikemminkin linnoitusta sielunviholliselle kuin Jumalan Pyhälle Hengelle. 

Muinaisen Efraimin Jumalaa vihastuttaneet vakavat teot eivät kuitenkaan rajoittuneet vain korvasyyhyn saarnaamiseen, vaan Jumalaa kauhistuttava hengellisen haureuden harjoittaminen oltiin jopa valmiita tuomaan Herralle pyhitetyille alttareille. Valitettavasti, hyvät lukijat, en tätä sanomaa olisi tehtäväkseni saanut kirjoittaa, ellei Suomessa olisi jo tuokin muinaisen Efraimin vakava askel jo otettu.

SAMAA SUKUPUOLTA OLEVIEN AVIOLIITTOON SIUNAAMISET HERRAN ALTTAREILLA

Raamatun vertauskuviin sisältyy paljon syvällistä opetusta, jonka Pyhä Henki avaa ymmärtämään hengellisillä silmillä uskonmatkan edetessä. Uskonmatkan edetessä voi hämmästyä, miten monet luomakunnastamme löytyvät asiat ovat näkyvästä maailmasta löytyviä esikuvia näkymättömän maailman ilmiöistä. 

Aurinko on hyvä esikuva Luojan kirkkaudesta, jota ihminen ei voi nykyisessä maailmanajan ruumissaan vahingoittumattomana katsoa. Kuu, Auringon valoa meille välillisesti hohtamalla, muistuttaa meitä siitä, kuinka Jumalan Poika tuli ihmisten keskelle kirkastamaan Isäänsä. Niin kuin kuu loistaa meille valoa yöllä, niin Jeesus aikamme monella tavalla pimeiden ja synkkien aikojen keskelle tuo Isänsä kirkkauden. Samoin Pyhää Sanaa Pyhän Hengen ohjauksessa jo syvemmälle opiskelleet ymmärtävät, kuinka miehen ja naisen välinen avioliitto on luotu vertauskuvaksi Jumalan ja ihmisen liittosopimukseen perustuvasta suhteesta (sekä Jumalan ja seurakunnan suhteesta). Jokainen Jumalan armosta Pyhästä Hengestä osalliseksi päässyt tietää, kuinka pyhä Jumalalle on Hänen ja omiensa suhde. Samoin on Jumalalle pyhä Hänen asettama miehen ja naisen avioliittokin, joka edustaa Hänen liitollansa vahvistettua suhdettaan valittuihinsa. 

Juuri kaiken tämän vuoksi se, mitä Suomessakin pääsiäisenä 2021 Jeesuksen äärimmäisen kivuliaan ristintyön ja kuoleman voittamisen muistojuhlan aikana erään seurakunnan apostolin suusta julistettiin, on todella häpeällinen ja vakava asia.  Suomen seurakunnissa olisi pitänyt pääsiäisenä ylistää ja kiittää Kaikkivaltiasta Poikansa ristintyön lisäksi siitä, miten Herra on Suomen vanhurskautta viimeisenä pohjoismaana auttanut vaalimaan edes nykyisellä tasolla. Sen sijaan monille kristityille tärkeimmän juhlan aikaan, pääsiäisenä, Jumalalle pyhä avioliittokäsitys kannustettiin muiden maiden luopumuksesta esimerkkiä ottaen häpäisemään ihmistahto Jumalan avioliittomääritelmän yli asettaen. (Kappaleessa viitataan luvussa Korvasyyhyllä varastetaan sieluja Herralta läpikäytyyn asiaan)

Käytännössä Pyhän Sanan vertauskuvan mukaisesti tämä tarkoitti tilannetta, jossa Jumalan rakennuksen perustukseen olennaisesti kuuluva apostoli oli valmis päästämään irti Jumalalle otollisen rakennuksen kulmakivestä, Jeesuksesta. Jeesushan itse opetti, miten Hänen rakastamisensa ja Hänessä pysyminen käytännössä tarkoittaa Hänen Isänsä tahtotilan kunnioittamista sekä kuuliaisuutta sille. Muistaa täytyy, että niin ikään Pyhässä Sanassa on useassa kohden varoitettu tilanteesta, jossa ihmisten huulilta Hänen ja Isänsä nimeään lausutaan, mutta silti teot eivät ole Hänen Isänsä tahdon mukaisia. Kuten Pyhä Sana opettaa, uskonmatkan alkuun tämä kompastelu jopa varsin hyväksyttävänä ja olennaisena asiana kuuluu johtuen tietämättömyydestä, mutta seurakunnassa Pyhän Sanan opettajiksi ryhtyvät eivät enää voi samaan seurauksitta kompastua. Verratessa tilannetta jälleen seurakuntaan Jumalan rakennuksena, voi ymmärtää, että perustukseen kuuluvan kiven irtaantuminen voi romahduttaa koko rakennuksen, kun taas yksittäisen seurakuntalaisen tipahtaminen rakennuksesta johtaa vain kyseisen tipahtaneen kiven takaisin nostoon (jos haluaa tehdä parannuksen ja jatkaa matkaa). 

Ei siis ihme, että saadessani Herralta kehotuksen antaa tämän sanoman ensimmäinen versio elokuussa 2021 tiedoksi jo Suomen maalliselle ja hengelliselle johdolle liitteen 1 saatteen kera, Herra pyysi välittämään napakan viestin. Herran kehotuksen mukaisesti kirjoitin saatteeseen siitä, kuinka toivo Suomen osalta on mennyt, jos kansankirkon ylin hengellinen johto ei Pyhän Sanan mukaista ykseyttä toiminnassaan enää ylläpidä. Suomen naapurimaan Ruotsin yhteiskunnan tilanne on jo monin tavoin ollut Suomessakin varoittavana esimerkkinä valtamedian otsikoissa. Todellako Suomen kansakunnan hengellinen johto edelleen kannustaa luopumuksen edistämisessä vain seuraamaan naapurikansan esimerkkiä?

Ilokseni ja toivon pilkahdukseksi kuitenkin esille tässä yhteydessä nostettakoon, että suomalaisen sanomalehti Kalevan syksyn 2021 uutisotsikon mukaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispoilta on jokin harvinainen yhteinen ulostulo tulossa. En voi kuin rukoilla ja odottaa Jumalan tahdon mukaista hengellisen johdon linjausta, joka kestävän toivon perustan Suomen kansakunnalle voi vielä tuleville vuosille antaa. (Luoma 2021, Arkkipiispa Tapio Luoma: Meidän on taas aika muistuttaa, miten ja miksi luterilaisessa katsannossa Raamattua luetaan)

EPÄJUMALIEN KIRKASTAMINEN HERRAN PYHILLÄ ALTTAREILLA

Voi kun edellä jo pariinkin otteeseen sivuttu samaa sukupuolta olevien avioliittojen hyväksymisen puolesta puhuminen Suomen kansankirkon apostolien toimesta olisi ollut ainoa Pyhää Henkeä vakavasti murehduttanut uutinen Jumalan Pojan uhrikuoleman muistojuhlan aikaan. Lisää oli luvassa. Saman pääsiäisen lähettyvillä ryhdyttiin Herran pyhän kirkkauden sijaan kirkastamaan sielunvihollisen ansiokasta voittokulkua kansakunnassa Herran alttarilla! Vaikea on pukea muunlaiseksi ilmaisuksi Kaikkivaltiaan vihaa vain kasvattanutta tilannetta, jossa Hänen pyhäksi liitonmerkiksensä asettama sateenkaari oli korvattu Hänen poikansa pään päälle alttaritauluun sielunvihollisen määrittämällä merkityksellä sateenkaaresta. (Karppi & Aimola 2021, Sateenkaarilippu liehuu ensimmäistä kertaa kirkon seinällä Suomessa, taitelija Ilkka Sariola: ”Halusin maalata näy, jossa myös tässä asiassa vallitsee rauha”)

Ja siinä se taas oli sekin! Epäjumalanpalvontaan yhdistetty Pyhän Sanan kuvaama väärän rauhan julistus! Luvussa Juoksevatko hevoset kallionseinää sivuttiin jo väärän rauhan julistamista, jolle Jumala lopulta vain vihansa keskellä jo nauraa. Muinaisessa luopumustilassa eläneessä Efraimissa kaiken epäjumalanpalvonnan keskellä huudettiin ilmi, kuinka nyt vallitsee rauha ja tulee valitsemaan. On häkellyttävää nähdä tarkkuus, jolla Pyhässä Sanassa tuleville kansakunnille varoituksiksi annetut syy-seuraussuhteet toistavat itseään. Suomen itsenäisyyden suoneen Jumalan luonnetta jo jonkin verran tuntien tiedän, että ei ole sattumaa nämä vääryyteen perustuvan rauhan elementtien löytymiset niin Kaikkivaltiaan Suomen maalliselle hallinnolle asetetusta koetinkiven tapauksesta kuin myös vanhurskauden vaalimisen osalta esiin nostettavaksi annetusta asiasta.  

Voi Suomi, missä tilassa jo hengellisessä sokeudessasi olet! Asia on niin vakavaa luopumustilaa seurakunnassa osoittava, että Herra ei antanut edes sanoja asiaa enempää kyseistä pyhäkön häväistystä kuvata. Oli vain pahaenteinen Ilmestyskirjan kuvauksen mukainen hetken kestävä lähes tunnusteltavan syvä hiljaisuus. Se on sama rakastavan isän syvä hiljaisuus, jolla isä ei voi enää kuin katsoa Hänestä poispäin kävelevää lastansa, jolle kaiken kapinan seurauksena edessä on enää vain rangaistuksen kärsiminen. Jumala tietää, milloin sanoilla ei ole enää tilanteessa väliä. Yleensä tuo Herran hiljaisuus liittyykin siihen, että jos ei ole Pyhän Hengen avaamia hengellisiä silmiä ja korvia sanoja vastaanottamassa sekä Jumalalle otollista parannuksen tekemiseen kykenevää sydäntä Herran rakkaudellisia sanoja kuuntelemaan, on vain Herran hiljainen surullinen viimeinen katse ja Pyhässä Sanassa asetettujen syy-seuraussuhteiden perusteella langetettavan tuomion odotus.

Hyvät suomalaiset ja keskuudessanne asuvat, Pyhän Hengen silmin Suomen tilannetta murheellisena seuraavat ja Suomen puolesta rukouspiireissä yötä päivää rukoilevat näkevät tämän kaiken silmien edessä tapahtuvan olevan kuin suoraan profeetta Aamoksen kirjasta. Suomen kansakunnan tilanne on niin vakava, että Herra jälleen tapansa mukaan umpimetsästä, täysin odottamattomista olosuhteista, nosti tavallisen kansalaisen sanansaattajakseen tahoille, jotka valta-asemiaan Herran silmissä väärinkäyttävät. Profeetta Aamos sai samankaltaisen tehtävän kuin Herran tämän sanoman kirjoittamisen kautta minullekin antoi. Pyhän Henkensä kautta ilman silloisten teologisten laitoksien opintoja Herra kertoi Aamokselle, miten vakavassa tilassa muinainen Efraimin kansakunta on ja kuinka sitä väistämättä uhkaisi tuho, ellei parannusta tehdä. Papit tekivät töitä Herran nimessä, mutta todellisuudessa monet heistä teoillaan vain häpäisivät Herran alttarit. Kun Herran kehotuksesta heille parannuksen teon ja uhkaavan tuomion sanomaa lähti Aamos viemään, käyttivät ylimmäiset papit valta-asemiaan hyväkseen äkkiä salaliitoiksi Herran lähettämät nuhtelut leimaamalla ja yrittämällä kieltää kokonaan korviin ikävältä tuntuva julistus kansakunnassa. Vaikkei hengellisiä silmiä olisikaan, pitäisi tilanne Suomen valtamedioiden seuraamien tapauksien osalta varsin tutulta jo suomalaisillekin kuulostaa. He, jotka Pyhää Sanaa vielä yhteiskunnassa Herra miellyttävänä muuttumattomana Pyhänä Kirjoituksena julistavat, raahataan oikeuslaitoksiin yrityksenä vaientaa Herran Sanan julistus eli käytännössä Suomen itsenäisyyden antaneen Jumalan ääni koko kansakunnasta! Herätkää, ennen kuin on liian myöhäistä! Suomi on täysin sokeana astelemassa muinaisen Efraimin tuhoisaa tietä! Ymmärtäkää, että Suomen itsenäisyyden antanut Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala on elävä Jumala, joka ei pyhiä alttareitaan salli häväistävän loputtomiin varsinkaan Hänen nimissään töitä tekevien toimesta! Ottakaa vastaan Herran kehotuksesta lausumani varoitus, että koska todella tämä kaikki Suomessa näin tapahtuu, olen saanut tehtäväkseni julistaa häväistyksen ja Herran äänen hiljentämisen vuoksi Suomelle saman kuin Aamoskin sai ylipapille julistettavakseen:

“Kuule siis nyt Herran sana: 

‘Sinä sanot (ylipappi):

Älä ennusta Israelia vastaan,

äläkä saarnaa Iisakin heimoa vastaan.’

Sentähden, näin sanoo Herra:

Sinun vaimosi joutuu portoksi kaupungissa,

sinun poikasi ja tyttäresi kaatuvat miekkaan,

sinun maasi jaetaan mittanuoralla,

sinä itse kuolet saastaisessa maassa,

ja Israel viedään pakkosiirtolaisuuteen,

pois omasta maastansa.”

Aamos 7:16-17 (KR33/38)

Mikäli parannusta ei tehdä, Suomikin tullaan vielä mittanuoralla jakamaan. Kukaan ei Suomessa voi sanoa silloin, etteikö Herra olisi varoittanut.

Palaten sateenkaarilippuun alttaritaulussa Jumalan pyhäksi liitonmerkiksi asettaman sateenkaaren sijaan, missä nyt on niin paljon kuulutettu tasa-arvo? Samalla tasa-arvon logiikalla tulevan Jeesuksen hallinnoiman rauhan valtakunnan maalaukseen Jumalan Ainokaisen Pojan pään päälle olisi pitänyt tuoda myös pentagrammi tai muita Jumalan silmissä vakaviksi Hänestä erottavaksi synniksi luettavien asioiden tunnuksia. Todellako jonkun kristillisen seurakunnan vanhimmistosta joku pystyy tosissaan ajattelemaan, että tämän taivaankannen alta löytyisi yhtäkään syytä, johon vedoten Y(A)HW(E)H hyväksyisi ihmiskunnan syntien vuoksi syyttömänä kuolleen Poikansa pään päälle Hänen sateenkaarensa sijaan asetettavan kyseiset asiat, jotka edustavat Jumalalle häpeällistä syntiä, josta nimenomaan Hänen Poikansa kirkkaus ja synnittömyys voi tuoda voiton! Aivan kuten Suomen kansakunnassa käydään nyt kovaa vääntöä yrityksestä saada maallinen hallinto kumoamaan Jumalan syntimääritelmä homoseksuaalisuuden harjoittamiseen liittyen ja estää sielujen pelastustoivo kieltämällä Jumalan Pyhän Sanan julistus pelastavana evankeliumina, on tämä uutisoitu teko järkyttävä konkreettinen osoitus siitä, miten jopa hengellisessä hallinnossa ollaan synti valmiita korottamaan pyhän Jumalan yläpuolelle. Kaikki tämä on kansakunnalle tässä kuvattu, jotta jokaisella olisi mahdollisuus havaita yhteys muinaisen Efraimin asiaintilaan. Vaihtoehtona ei edes ole kansakunnalle enää jatkaa nykytilassaan toimimista. Suomen kansakunnan toivo on enää kansan taipuminen parannuksen tekoon ja kääntyminen takaisin itsenäisyyden antaneen Jumalansa puoleen!

En voi kuin toivoa, että Herra armossaan kansankirkkoa koskevan tuomioiden vuodatuksen toteuttaa kansankirkon sisälläkin seurakunnittain, eikä tuomitse koko kansankirkkoa hävitettäväksi kokonaisuudessaan kansakunnasta näin pahasti pois Jeesuksen seuraamisesta poikenneiden yksittäisten tapauksien tähden. Vuosi 2022 on aikaa tehdä parannusta, katua ja uudelleen pyhittää häväistyt alttarit. Tuomiot tulevat. Herra yksin tietää, miten ne jaetaan. 

Pyhässä Sanassa kuvataan, kuinka Jumala ei ahdistuksen aikoja seuraavan vihan vuodatuksensa jäljiltä tule jättämään maan päälle yhden yhtä jumalatonta eikä syntiä edustavaa asiaa. Samoin kuin Jumala tuhosi muinaisessa luopumuksen tilassa eläneestä Efraimista hänen saastutetut alttarinsa epäjumalanpalvontaan käytettävine kuvineen ja välineineen, samalla tavoin Jumala tulee puhdistamaan nykyisetkin kansakunnat kaikesta epäjumalanpalvontaan käytetyistä välineistä ja tunnuksista, jos ei sitä viimeisten Jumalan lähettämien varoituksien saattelemana ole ymmärretty tehdä. Tulevassa rauhan valtakunnassa ei varmasti tulla näkemään sateenkaarilippuja sateenkaaren tilalla, ei pentagrammeja, kristallipalloja, ei amuletteja eikä muita vakavista synneistä sekä sielunvihollisen maanpäällisestä toiminnasta ja hetkittäisestä vallasta maan päällä muistuttavia asioita. 

SATEENKAARILIPUSTA KRISTALLIPALLOON

Jos en olisi omin silmin todistanut, kuinka Suomessa eräässä koulun päätösjuhlassa kristallipallo kannettiin Jumalan alttarille kirkossa vietetyn joulu- ja samalla 100v-itsenäisyysjuhlan päätösnumerona, sanoisin, että alttareiden häpäisystä puuttuisikin enää se kaikista vakavin asia eli epäjumalien palvontavälineiden konkreettinen tuonti ja niiden palvonta julkisesti vanhimmiston silmien edessä Herran alttarilla. Vaan sekin, kaikista pahin, on jo Suomessa tapahtunut. Jumalan pyhälle alttarille kannettiin kristallipallo ja kansakunnan nuoriso esitti päätösnumerona kyseisen paikkakunnan tulevaisuuden kysymisen Suomen itsenäisyyden Jumalan äärimmäisen vakavasti kieltämällä tavalla, vieläpä Herran alttarilla. Aivan kuten muinaisessa Efraimissa juuri ennen Jumalan puuttumista asiaan, Herran alttareilla ilman minkäänlaista katumuksen häivää palvotaan jo avoimesti epäjumalia pitämättä mitään rajaa Jumalan pyhyyden vaalimisessa! Jumalalle on turha yrittää moista kompastumista perustella leikillä tai vahingolla. Jumala ei kaipaa syyllisten etsintää, vaan parannuksen tekoa ja Hänen kunnioittamistaan!

Raamatussa on hyvin selkeästi kuvattu, kuinka pitkämielisen Jumalan pitkämielisyyden päätepiste oli kompuroivan Saul-kuninkaan kääntyminen epäjumalien puoleen tietäjähengen avulla ennustavan noidan kautta. Näin vähiin on Suomen kansakunnassa ymmärrys laskettu aivan uskon perusasioista Jumalaamme liittyen! Katsomossa oli nähtävissä uskovien keskuudessa sanaton järkyttyminen. Herramme Jeesus olisi raivostunut Pyhässä Sanassa kuvatulla tavalla ja todennäköisesti samalla Isänsä pyhyyden puolustamisella kuin rahanvaihtajien kanssa, viskannut saman tien kristallipallon ulos kirkosta. Vihastuminen on todella myös oikeutettua uskovallekin, kun syy on Pyhän Sanan mukainen vihastumiseen oikeuttava syy! Suomen yhteiskunnassa entistä enemmän alaspainetut Pyhässä Sanassa pitäytyvät uskovat eivät kuitenkaan järkytykseltään joko kyenneet tai uskaltaneet Jumalan pilkkaa ja alttareiden häpäisemistä edes keskeyttää. En minäkään, ollessani vielä tuolloin uudestisyntymiseni jälkeisissä uskonmatkani ensimmäisissä vuosissani. Erityinen vastuu tilanteessa ja tilanteen jälkihoidossa olisi kuitenkin ollut vanhimmistolla. Aivan kuten Jeesus opetti, synti on pyyhitty pois vasta katumuksen ja parannuksen teon kautta. Kun synti on johtanut alttarin häpäisemiseen, on senkin tilanteen korjaamiseen Pyhässä Sanassa ohjeiksi tuleville kansakunnille esimerkit kirjoitettu. Jumalalle ei käy asian hiljainen painaminen villaisella. Jumala odottaa vielä hetken, kuuleeko enää kukaan Hänen ääntään vastaten Hänen kutsuunsa kääntyä takaisin Hänen rakastavan ja siunaavan käden suojaan.

Osana Herran kehotusta joudunkin julistamaan kaikille Suomen kristillisille seurakunnille vakavan kehotuksen miettiä omien alttareidensa tilannetta ja tarvittaessa järjestää erillinen Pyhän Sanan esimerkin osoittama anteeksipyyntötilaisuus saastutettujen alttareiden puhdistamiseksi ja uudelleen pyhittämiseksi Herralle. Ei ole kyse syyllisten etsimisestä, sillä tilanne on mahdollista ainoastaan pitkän vuosikymmeniä jatkuneen kansakunnan luopumuksen tuloksena. Sen sijaan on kyse siitä, ollaanko enää kansakunnassa valmiita kuulemaan itsenäisyyden mahdollistaneen Jumalan ääntä ja pitämään Jumalan Pyhä Sana kunniassaan.

Henkilökohtaisestikin todistamaani vakavaan alttarin häpäisyyn tarvittiin ihmisten luomien prosessien pettäminen useasta kohden sekä Suomen opettajakunnassa vaikuttava ymmärtämättömyys pienimmästäkään terveen jumalanpelon säilyttämisestä, jos ei oppilaiden vuoksi niin edes pyhän paikan vuoksi. Eikä tämä Jumalan silmissä ole edes opettajien vika. Kysymys sen sijaan kuuluu, mitä on kansakunnassa täytynyt tapahtua edellisinä vuosikymmeninä, että Jumalan tuntemus näin alas on ajettu muinaisen Efraimin tavoin niin teologisissa oppilaitoksissa kuin maallisissa opinahjoissa. Suomi on jo epäonnistunut Jumalan Pyhän vanhurskauden vaalimisessa kansakunnassa, kysymys on enää Suomen osalta siitä, yritetäänkö ja ymmärretäänkö enää edes parannuksen teon välttämättömyys? Uskotaanko Suomessa enää sen Jumalan olemassaoloon, jota rintamille avuksi huudettiin? Osoitetaanko enää mitään todellista rakkautta Jumalalle Hänen nimensä ja Pyhä Sanansa pyhänä pitäen? Kuinka monet ovat valmiita palaamaan Jumalan luokse, jotta Jumalan ei antamaansa maata tarvitsisi kansakunnalta pois ottaa?

Historiankirjojen esimerkkitapauksien luoman todennäköisyyden perusteella Suomikin tulee parannuksen teolle kääntämään selkänsä, vaikka Kaikkivaltiaan asettamien parannuksen teon askeleiden osalta ei olisi kyse edes kauhistuttavasta ja ahdistavasta tapahtumasta. Kuten tuhlaajapojan palatessa kotiin nöyrällä mielellä ensin harha-askeleensa tunnustaen, on kyse harha-askelilta paluun iloisesta juhlinnasta uuden alun ja yhteyden palaamisen riemuksi. Katuminen ja alttarin uudelleenpyhittäminen on iloinen juhla, jossa ensin vain pyydetään Jumalalta nöyrällä sydämellä anteeksi ja sen jälkeen juhlitaan armon kautta saatua iloista entistäkin parempaa alkua. Vaan jos näin vakavia alttareiden häpäisyjä sen sijaan vanhimmistojen toimesta vain vähätellään, eikä asiaa Herran edessä samalla seurakuntaa opettaen vastaavien välttämiseksi olla valmiita edes käsittelemään, on Jumalan pyhyydelle kelpaavan rakennuksen perustus jo murtunut sielujen kannalta toivottomaan tilaan. En siksi ihmettele, miksi Herra vakavan kehotuksen kaikkien seurakuntien vanhimmistoille välittää tarkastaa, tarvitsisiko oman alueen pyhäkkö syksylle 2022 Pyhän Sanan mukaista ilon juhlaa, jossa syntien tunnustamisen kautta kokoonnutaan juhlimaan uutta iloista mahdollisuutta jälleen Herraa lähellä. Kuten jo moneen kertaa todettu, on alkamassa aikakausi, jolloin pystyssä pysyvät vain ne, joilla on Jumalan Pyhä Henki tukena. Jumalan Pyhä Henki pakenee sieltä, missä ei vaalita niin ihmisten kuin seurakuntarakennusten puhtautta. Pystyssä toisin sanoen tulevat pysymään vain parannuksen tekoon kykenevät seurakunnat (ja parannuksen tekoon kykenevät ihmiset). On siis todellakin aika valmistautua ja tarkistaa, onko oma seurakunta Jumalan Pyhälle Hengelle vielä tarpeeksi pyhitetty rakennus.

VAARALLINEN SYNKRETISMI

Sanoman tähänastisessa osiossa on jo läpikäyty Jumalaa murehduttavia ja valitettavasti myös jo Jumalaa vihastuttavia epäjumalien palvontaan liittyviä asioita Suomen kristillisissä seurakunnissa. Sanomassa on jo läpikäyty, miten kansakunnassa on täytynyt astua jo vakavasti harhatielle, jos Herran alttareille tuodaan epäjumalanpalvontaan liittyviä välineitä ja jos seurakuntalaiset ovat autuaan tietämättömiä mm. ennustajien, shamaanien, meedioiden ja spiritismin vakavista vaaroista.

Nykytilanteeseen päätymiseen Suomessakin on tarvittu luopumustila, jonka turmeluksen vauhti on vain kiihtynyt ja näkynyt Pyhän Sanan opetuksen rajoittamisena ja laajamittaisena alasajona kristillisen kansakunnan koululaitoksissa. Joissain seurakunnissa on lähdetty korvasyyhyn julistamisen tielle ja jopa kristillisissä seurakuntien julkaisuissa ollaan valmiita muitta mutkitta korvaamaan Pyhän Sanan raitis opetus Pyhän Sanan vastaisella ja eksyttävällä idän uskontojen opeilla. 

Erityisen vaarallinen eksytys onkin aikakaudessamme jalansijaa saanut synkretismiksi kutsuttu opetus siitä, miten loppujen lopuksi kaikkien uskontojen erilaiset tavat ovat vain tulkinnallisia eroja saman jumalolennon palvomiselle. Monet esimerkiksi omaavat käsityksen, että idän uskontojen tavat palvoa jumalaa ovat vain hiukan erilaisia tapoja palvoa lopulta samaa jumalolentoa. Ajatus kumpuaa ajattelumallista, ikään kuin kaikki hengelliset ilmiöt tulisivat lopulta samasta “hengellisestä lähteestä”. Mikä vaarallinen ajatusmallin luominen ilman tarkempaa perehtymistä eri uskontojen oppeihin. Hengellinen lähde ei voi olla sama, jos Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan mukaan juutalaiset (itse asiassa kaikki Jaakobin jälkeläiset ml. muinaisen Efraiminkin jälkeläiset) ovat erityinen valittu muitakin kansakuntia siunaava kansa ja sen sijaan toisen jumalan mukaan (esim. Islamin uskonto) kehottaa heidät tuhoamaan siunauksia saadakseen. Lähde ei ole sama. Sen sijaan kyseisten uskontojen kirjoituksissa näkyy selkeästi kahden täysin erilaisen hengellisen maailman kilvoittelu ihmisten sieluista. Lukuisat todistuksetkin jo kertovat, miten muslimit todistavat kristityiksi kääntymisen jälkeen löytäneensä aivan eri Jumalan, joka myös rakkaudellisesti todella vastaa ihmisten rukouksiin.

Esimerkkinä tästä synkretismistä on mm. Suomessa kristityn yhteisön julkaisemassa lehdessä ollut artikkeli, jossa nimekkään yritys- ja rahamaailman syövereissä vaikuttavan henkilön annettiin julistaa kristilliseksi julkaisuksi tarkoitetussa kirkon julkaisussa Gandhin opetusta siitä, miten maailma on olevinaan hyvä hyville. Jeesushan opetti juuri päinvastoin! Jeesushan nimenomaan varoitti omiaan siitä, että varautukaa siihen, että maailma teitä (joissa Pyhä Henki on hyviin Jumalan mielen mukaisiin tekoihin johdattaen) vihaa. Pyhä Sana päinvastoin vakavasti varoittaa, kuinka jumalattomat hyvään juuri mitä häikäilemättömimmällä pahuudella usein vastaavat hyvyyden sijaan. Vaikka Pyhä Sana kehottaa voittamaan paha hyvällä, on se jälleen vain osa ohjeesta. Pyhän Sanan tuntemuksessa syvemmälle etenevä ymmärtää, että Jeesus käski suuntaamaan hyvyyttä silti oikein eikä kuluttamaan sitä paatuneiden sydämien kanssa kuin heittämällä helmiä sioille. 

“Älkää antako pyhää koirille,

älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, 

Etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa

ja kääntyisi ja repisi teitä.”

Matt. 7:6 (KR33/38)

Yksi vaarallisista monia uskoviakin vakavasti turhiin vastoinkäymisiin ohjaava opetus onkin juuri se, että uskovan pitäisi loputtomasti vain poskeansa käännellä. Pyhässä Sanassa nimenomaan varoitetaan, että kaikista paatuneimpien kivisydämisten ihmisten osalta se tarkoittaisi vain loputonta hyvyyden tuhlaamista sellaisille, jotka kaiken hyvyydenkin haaskaavat tai jopa lyömäaseeksi vain kääntävät (vrt. viittaus raateluun edellisessä jakeessa). Jos Pyhän Sanan mukaisesti poskenkääntelyyn liittyvästä Pyhän Sanan opetuksesta leikataan jälleen ajan hengen mukaisesti puolet pois, voi yhtälö todella muodostua ihmiselle jopa vaaralliseksi. Jos ihmisessä ei vielä vaikuta yliluonnollisesti ihmistä voimaannuttava Pyhän Hengen voima, voi jatkuva kenties mieltä murtavien vääryyksien vastaanottaminen vastauksena hyvyyden ja rakkauden osoituksiin murtaa ihmisen nopeastikin. Pahimmassa tapauksessa ihminen luulee suorittavansa Pyhän Sanan mukaista asiaa yrittäessään vain uudestaan ja uudestaan. Pyhä Sana ei vaadi ketään “hakkaamaan päätä seinään”. Vaikka poskea pitää käännellä pahan palaville nuolille, ei se tarkoita, että sitä jäädään kääntelemään missä vain tilanteessa taivaallista rikkautta jopa Pyhän Sanan mukaisesti hukkaan heittäen ja pahimmassa tapauksessa myös omat maalliset voimat loppuun kuluttaen. Pyhän Sanan mukainen poskenkääntely ei todellakaan tarkoittanut velvoitetta päätyä julmuutta ympärilleen kylvävien heittopussiksi oma elämä vain kaikelle raatelulle alttiiksi jatkuvasti asettaen ilman edes oikeutta puolustaa itseään millään tavalla. Pyhässä Sanassa opetetaan vastaamalla pahaan hyvällä, mutta yhtä lailla Pyhässä Sanassa opetetaan uskovia myös rajat asettamaan, tarvittaessa kääntymään pois karistaen pölytkin jaloistaan sekä taistelemaan oikeuden toteutumisen puolesta Pyhän Sanan osoittamin keinoin Herra Sebaotin avulla.

 Gandhin ja Jeesuksen sanojen eron ymmärtäminen kuuluu niin ikään uskon “maitoruokaan” ja pitäisi olla jokaisen uskovan hallussa sen lisäksi, että tällaisia Jeesuksen opetuksen vastaisia mielikuvia ei kristityissä lehdissä pitäisi sallia levitettävän olipa jälleen kysymys minkälaisesta maallisen tittelin omaavasta tahosta tahansa. Missä on seurakunnissa julkaistavien kirjoituksien koettelu Pyhää Sanaa vasten?

Pyhän Sanan tuntemisessa “maitoruoasta kiinteään ravintoon” Hebrealaiskirjeen mukaisesti siirtyneet ymmärtävät jo syvemmin Gandhin ja Jeesuksen opetuksen eroavaisuuteen liittyvät hengelliset lainalaisuudet. Tämän maailman ruhtinashan on Pyhän Sanan kuvaamalla tavalla Jeesuksen paluuseen asti langennut enkeli, jota myös perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan (muistattehan, että saatanan alkukielen sana tarkoittaa syyttäjää, mikä sen päärooli ihmisten sieluja kadotukseen johtaessa onkin). Kuten jo aiemmin sanomassa on läpikäyty, tämän persoonallisen pahan tarkoitus hengellisine apujoukkoineen on vain mahdollisimman monen sielun varastaminen Herran tarjoamasta mahdollisuudesta ikuiseen elämään ja toisaalta tämän maailman aikana monien elämien tuhoaminen. Keinot ovat monet, mutta tutuiksi on jo tämän sanoman kautta käynyt ihmisten kautta tapahtuvat ilmiöt kuten vallan väärinkäyttö, valehtelu, juonittelu, manipulaatiot, Pyhän Sanan kieroon vääntäminen eksytyksiksi, heikkojen hyväksikäyttö jne. 

Jeesuksen omat, joita Jeesukseen paluuseen asti on Pyhässä Sanassakin kerrottu olevan tässä ajassa aina vähemmän kuin maailmanruhtinaan joukkoja, sen sijaan pyrkivät levittämään ilosanomaa pelastavasta evankeliumista auttaen samalla kaikenlaisen pahuuden orjuutukseen ja uhreiksi joutuneita takaisin elämään. Ikuisen elämän pyhittäytymisen tiellä olevien keinot ovat Pyhän Sanan mukaisesti evankeliumin julistaminen sekä toimiminen Herran välikäsinä sielujen pelastamiseksi sielunvihollisen erilaisista maallisista ja hengellisistä “ansoista”. Kuten Pyhä Sana kuvaa, kyseessä on eräänlainen maanpäällinen hengellinen sotatila, jossa jokainen ihminen Pyhän Sanan mukaisesti tässä maailman ajassa on, tiedostipa sitä tai ei. Luonnollisesti taistelussa on parempi mahdollisuus vahingoittumana selvitä, jos on saanut matkaan sopivan varustuksen ja tuntee vihollisen toimintatavat osatakseen niitä välttää. 

GANDHIN VAI JEESUKSEN OPETUKSEN MUKAISESTI

Jo edellisessä luvussa läpikäyty konkreettinen esimerkki Suomen oikeusjärjestelmälle asetetusta koetinkivestä todistaa sen, kumpi oppi, Gandhin vai Jeesuksen, on totta ajassamme. Vaikka maallinen hallinto ei vuosiin ole näyttänyt arvostavan rehellisyyttä ja itsenäisen Suomen maan antaneen Jumalan arvoja oikeuden toteutumisesta, olisiko Rebekka voinut kuitenkin nähdä seuraavina vuosina “maailman” osoittautuvan kuitenkin Gandhin opin mukaisesti olevan hyvä hyvälle?

Valitettavasti, kuten Jeesus varoitti, vastaus on ei. Kaikki koetinkiven tapauksesta seuranneet tapahtumat todistivat vain entistä enemmän Pyhän Sanan opetuksen todenperäisyydestä Gandhin vaarallisen lumekuvan sijaan.

Rebekan toiveesta tässä yhteydessä kirjoitettakoon, että Rebekka ei suinkaan pidä itseään parempana kuin muut ihmiset. Kuten Pyhä Sana selkeästi osoittaa, kaikki ihmiset ovat Jumalan silmissä pois poikenneita ja armoa vailla. Rebekalla kuitenkin todella oli jo antanut sydämensä ympärileikattavaksi Herralle, mikä ihmisessä terveen jumalanpelon ja omantunnon kautta vaikuttaa kykynä rajoittaa pahan tekemistä, kuten juonittelua, valehtelua, vihan osoituksia, katkeruuteen kiinni jäämistä ja muita fyysiseksi tai henkiseksi väkivallaksikin joskus muuttuvia häikäilemättömyyksiä. Kuolemaansa asti Rebekkakin on ihminen, joka joskus suuttuu, vihastuu ja saattaa lipsauttaa Herran suomassa temperamentissaan suustaan asioita. jotka olisi ollut parempi jättää sanomatta. Erona kuitenkin nimenomaan ihmisen hyvyyden määritelmää mietittäessä on se, että Rebekka osaa analysoida kriittisesti myös omaa toimintaansa, pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Juuri noita ominaisuuksia sielunvihollinen vihaa, sillä niillä on mahdollista kylvää iloa, pyyteetöntä välittämistä ja rakkautta ympärilleen inhimillisten vajavaisuuksien rinnalla. Joka tunnistaa ja hyväksyy oman vajavaisuutensa, osaa usein nähdä muutkin arvokkaina huolimatta erilaisista inhimillistä vajavaisuuksista. Pahoihin tekoihin kiinni jääminen, katkeruus ja kyvyttömyys tehdä sovintoa johtaa sen sijaan vain rakkaudettomuuden lisääntymiseen. 

Palataan Gandhin väitteeseen siitä, että maailma olisi hyvä hyville.

Hyvyyden sijaan Rebekka sai nähdä seuraavina vuosina Iiriksen häikäilemättömyyksistä juuri ja juuri selvittyään todeksi, miten sielunvihollinen toistaisi vain kaavansa uusien ihmisten ja tapahtumien kautta ajaakseen Pyhässä Sanassa määritettyyn hyvyyteen kykenevän ihmisen luovuttamaan. Rebekka ei yrittäjähenkisyydessään ja perityllä sisullaan sekä positiivisuudellaan ollut kaatunut kaikesta konkurssista seuranneesta. Rebekka ei onneksi aavistanut, että kilpailu hänen sielustaan vielä vain raaistuisi, ennen kuin hänenkin keskivertoa runsaampi sinnikkyytensä olisi jo koetuksella ja hän vihdoin ja viimein Jumalan toiveen mukaisesti tarttuisi Pyhään Sanaan, ja lopulta juuri kriittisellä hetkellä uskon kilven sitä kautta hyvän sydämensä ympärille saisi suojelemaan pahan palavilta nuolilta. 

 Omantuntonsa puhtautta vaalinut Rebekka sai huomata pian konkurssin jälkeen ajautuneensa ojasta allikkoon, jossa edessä oli jälleen vain samat ilmiöt: totuuden peittely mitä häikäilemättömimmin keinoin, toisen heikon ja puolustuskyvyttömän aseman hyväksikäyttö, ammatillisten luottamusasemien hyväksikäyttö mustamaalauksessa samaan aikaan kun minkäänlainen lähimmäisen rakkaus, empatiakyky, keskustelukyky ja kyky minkäänlaisten rajojen vetämiseen häikäilemättömyyksissä loistivat poissaolollaan.

Koska asiaan liittyy Rebekalle hyvin rakkaan ihmisen kuolema, asiaa avataan tässä vain hyvin lyhyesti ja pintapuolisesti. Rebekan läheisen viimeisen tahdon toteutumiseksi on kuitenkin oikeutettua kirjoittaa seuraava, vaikkakin se voidaan tehdä tämän kirjoituksen yhteydessä vain anonyymisti jättäen niin monet vääryyden kavalat lonkerot monin tavoin edelleen vaikuttamaan vasten vainajan viimeistä tahtotilaa. Rebekan edesmennyt läheinen, jos kuka, olisi edes viimeisen tahdon toteutumisen ansainnut ilman hautarauhan lopulta vainajalle suoneita viranomaisprosesseja ja viimeisen tahdon vakavia loukkauksia. 

Rebekka oli päätynyt konkurssista seuranneen asunnottomuuden jälkeen eräälle pienelle lapsuuteensa liittyvälle paikkakunnalle, jossa tapasi yllätyksekseen tulevan kihlattunsa. Rebekka muistaa, kuinka hän selitti ystävillensä, miten hän ei voisi konkurssin järkyttävienkään tapahtumisen seurauksena ajatella katkeroituvansa entiselle yhtiökumppanilleen. Olihan siitä kaikesta seurannut sellaisen rakkauden löytyminen, mitä hän ei ollut edes voinut kuvitella enää elämässä toteutuvaksi yrityskuviota edeltäneen tragedian jälkeen. 

Vaikka se kaikki kuului Jumalan hyvään pyhään ikuisen elämän molemmille mahdollistavaan suunnitelmaan kahden Jumalan rakastaman sielun kohdatessa, valitettavasti tuo kaikki ihanuus oli ennalta määrätty päättymään ihmisen mielen mukaan liian aikaisen. 

Kaksi elämän kolhimaa ihmistä tapasi ja rakastui. Valitettavasti Rebekan kihlatun muinaisesta menneisyydestä kumpuavat historian kahleet olivat kuitenkin juuri niitä, joita ei enää maalliset humanistiset keinot riittäneet avaaman ainakaan humanististen keinojen tullessa apuun liian myöhään ja liian pienessä mittakaavassa. Ei täysin yllätyksenä, mutta kuitenkin lopulta yllätyksenä niissä tilannetekijöissä, Rebekan kihlattu päätyi luovuttamaan taistelunsa tässä maailmassa vaikuttavaa vihaa ja anteeksi antamattomuutta vastaan.

Vaikka Rebekka oli jo saanut varsin laaja-alaisen oppitunnin ihmisten kykenevyydestä häikäilemättömiin tekoihin, Rebekka ei koskaan olisi uskonut todentavan pian todeksi vain entistä raaempia asioita. Tuon kaiken keskelle Rebekka kuitenkin meni vihdoin Pyhän Hengen antamalla Efesolaiskirjeen sotavarustuksella. Ilman sitä, Rebekka tuskin enää olisikaan inhimillisin voimin pystyssä voinut pysyäkään, vaikka keskivertoa sitkeämmäksi tapaukseksi olikin jo osoittautunut vääryyttä kestämään. 

Vain yksittäisinä mainintoina tilanteen vakavuudesta mainittakoon mm. tilanne, jossa koulun kevätjuhlassa Rebekkaa ja lapsia odotettiin kirkon porteilla ja Rebekan konkurssin myötä romahtaneita tulotietoja huudettiin kuuluvasti julki syyttäen pienten lasten kuullen taloudellisen romahduksen yhteyttä paikkakunnalla tapahtuneeseen itsemurhaan. Muistaa täytyy edelleen tätä julki tapahtuvaa monin tavoin törkeäksi luokiteltavaa häväisy-yritystä vastaanotettaessa se, että Rebekan tulojen romahtaminen oli johtunut lopulta vain siitä, että Rebekka yhtiökumppaninsa epärehellisyyden ilmi tultua valitsi nimenomaan rehellisyyden ja yhtiön sekä yhtiön velkojien etujen puolustamisen. Vaikka tämänkaltaiset useat hyökkäykset olivat omiaan aiheuttamaan pelkotiloja Rebekan pienille lapsille, Rebekka pystyi hyökkäykset suhteellisen tyynesti vaikkakin jo yhden ihmisen rajoja hipovan vääryyden väsyttämänä vastaanottamaan. Hänellä oli puhdas omatunto. 

Jo ennen kihlattunsa valitettavaa päätöstä, Rebekka oli joutunut keskelle taistelukenttää, johon hän oli mukaan vain tuon rakkauden tähden joutunut. Tilanne oli kuin oppikirjaesimerkki siitä, mihin Pyhän Sanan vakavasti kieltämä juonitteluun mukaan lähteminen voi pahimmillaan johtaa. Rebekan kihlattu kulutti viimeiset voimansa taistellessaan Rebekkaa perättömästi mustamaalaavien viestien perusteettoman levittämisen estämiseksi. Viestien alkuperä oli yhtä lailla humanistisen tieteen keinoin selitettävissä kuin Suomen mediassa uutisoidut Teemu Selänteen syystä tai toisesta vuosikymmeniä lähettämät ja kohua aiheuttaneet perättömät viestit muinaisille valmentajilleen. Valitettavasti tällaisten tapahtumaketjujen lopputulos ei ole aina yhtä harmiton. Perättömät mustamaalaukset johtavat joskus vaarallisiin ja lopulta kohtalokkaisiin ketjureaktioihin, joiden tuhovaikutus huomataan vasta liian myöhään. Ongelmaa ei tule, jos kansakunnassa vaikuttaisi näissä tilanteissa Pyhän Sanan opettama kyky kuunnella, antaa anteeksi ja unohtaa. Jos taas vallassa on maineen peittelemiseksi tai muun syyn vuoksi ymmärtämättömyys, rakkaudettomuus, anteeksiantamattomuus, kyvyttömyys kuunnella ja yrittää ymmärtää, tuhot voivat olla valtavat monelle ihmiselle. 

 Rebekka ja hänen kihlattunsa saivat nähdä, miten Pyhässä Sanassa kuvatut sieluja murtavat toimintamallit antikristillisessä ajassamme vain toistivat itseään. Rebekka ja hänen kihlattunsa saivat nähdä, miten yksinkertaisesti selvitettävissä olevasta asiasta kasvaisi järkyttävä ja voimia kuluttava valheiden verkko monine mieltä raastavine tapahtumineen. Hetken kaikki oli näyttänyt lupaavalta. Rebekan kihlattu oli aloittanut vääristynyttä tilannetta purkamaan ihmisten kanssa, jotka olivat hänelle rakkaussuhteen ulkopuolisista ihmisistä kaikkein tärkeimmät. Voi sitä riemua ja toivoa, kun kyseiset kihlatulle läheiset ihmiset ymmärsivät tilanteen ja jatkoivat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Saavutettu ymmärryksen ja anteeksiannon voitto olisikin riittänyt, ellei valheiden verkko toisaalla olisi jatkanut vain virittymistään Rebekan ja hänen kihlatun tulevaisuuden suunnitelmia vakavasti varjostamaan. Voimiensa äärirajoilla Rebekan ja hänen kihlattunsa piti yrittää saada vielä muutama ihminen pysäytettyä kuuntelemaan, jotta turhia ihmiselon voimia syöviä asioita ei tapahtuisi. Keskusteluun kykenemisen, ymmärtämisen ja myötätunnon osoittamisen sijaan olikin edessä vain ruoskat, joilla lyötyjä lähdettiin lyömään lisää. 

Hengelliset lainalaisuudet jälleen osoittivat vääjäämättömän olemassaolonsa. Aivan vastaavasti kuin Iiris mittavasta ammatillisesta luottamusasemastaan huolimatta oli eteen tulleen ongelman valmis heittämään toisen niskaan huolimatta ammatinkin edellyttämästä vastuusta, jäivät Rebekka ja hänen kihlattunsa monella tapaa ammatillisten valta- ja luottamusasemien hyväksikäytön maksumiehiksi totuuden kohtaamisen ja käsittelyn ollessa osalle asiaan liittyneistä vaikeaa. Lopulta humanististen tieteiden kautta käyttöönotetut keinot kannustivat Pyhän Sanan opetuksien mukaisesti ottamaan vain etäisyyttä pahasti vääristyneessä tilanteessa mieltä voimaannuttavaan ympäristöön pääsemiseksi. Edessä olisi ollut taas muutto, johon molempien voimat alkoivat olla jo liian vähäiset. Toivoa tulevaan loi kuitenkin Rebekan tuossa vaiheessa myös alkanut raskaus. 

Valitettavasti ei Rebekka, eikä hänen kihlattunsa olleet tietoisia vielä tuossa vaiheessa Pyhän Hengen yliluonnollisesta voimasta humanistisia keinoja täydentämään. Valitettavasti tapahtui juuri se, mihin ihmisten sielujen vihollinen pyrkii kaikin mahdollisin Pyhän Sanassa kuvatuin keinoin, Rebekan kihlatun väsynyt mieli luovutti. Hän ei lopulta enää jaksanut katsoa, miten hänelle rakasta ihmistä, jonka jo rankan oikeusprosessin hän tiesi, vain lisää hänen historian verkostoista kumpuavien syiden perusteella perusteettomasti lyötiin ilman minkäänlaista vastaantuloa useisiin keskusteluyrityksiin totuuden käsittelemiseksi rakkauden ilmapiirin luomiseksi kaikenlaisen vihan tilalle. Rebekan kihlattu oli vuosia aiemmin tapahtuneen sydämen pysähdyksen yhteydessä saanut kokea taivaskokemuksen ja kohdata Jeesuksen. Rebekan kihlattu oli useasti kertonut, kuinka kaipasi sitä samaa pyyteettömän rakkauden tunnetta maan päälle. 

 Rebekan kihlatun elämäntarina on oiva esimerkki hyvästä sydämestä, joka kului lopulta loppuun. Jos Rebekalla ei olisi ollut lapsia, tilanne olisi todennäköisesti päätynyt jo Rebekankin kohtaloksi. Rebekka muistaa, kuinka hän löytäessään rakkaansa pystyi vain hokemaan “rakas, et olisi luovuttanut.. rakas, et olisi luovuttanut..”. Tuohon päivään saakka Rebekallakin oli elänyt toivo siitä, että hyvä lopulta voittaa. Nyt Rebekka tunsi, kuinka toivo oli poissa.

Valitettavasti molemmissa valheiden verkkojen virityksen tilanteissa hän oli saanut mitä karuimmalla tavalla nähdä sen, miten merkittäviä ammatillisia asemia vain tuhon ja vääryyden kylvämiseen käytettiin, vaikka kyseisistä asemista oli tarkoitus yhteiskuntaan nimenomaan kansakunnan hyvinvointia ylläpitävää asiantuntemusta kylvää. Rebekka tunsi konkreettisesti, kuinka hän mielessään luovutti. Vain vastuu lapsista sai pidettyä mielen kaiken keskellä viimeisillä sitkoksillaan enää kasassa. Rebekka tiesi ajatuksensa liian hyvin. Jos hänen sisällään ei olisi kasvanut tuona hetkenä heidän rakkautensa siemen, ja jos hänelle ei Jumala olisi jo suonut muitakin häntä vielä tarvitsevia lapsia, hänkin todella olisi lähtenyt rakkaansa perään. Vuosia jatkuvista vääryyksistä vain yrittäjähenkisyydellään ja positiivisella ajattelukyvyllään selvittyään, hän vajosi polvilleen ilman toivoa enää hyvyyden voitosta kansakunnassa vaikuttavan vääryyden ihannoinnin ja nousun alla. 

Rebekka ei koskaan päätynyt syyttämään kihlattuaan hänen ratkaisustansa, olihan Rebekka itse saanut kokea vastaavien taisteluiden uuvuttavan voiman. Rebekan kihlatun viimeinen toive kuvasti myös sitä rauhan ja rakkauden kaipuuta, johon kihlattu uskoi ja jonka olemassaolon lisäämiseksi valheiden verkkojen poistamiseksi hän todella jopa poismenonsa kautta yritti äärimmäisellä teollaan taistella. Hän todella uskoi, että hän teollaan saisi valheiden ja vihan verkkoja kaiken ymmärryksen ja empatian sijaan virittävät päästämään irti kaikesta turhasta. Viimeiset toiveet olivat yksiselitteiset ja äärimmäisellä keinolla piirsivät pisteen kaikelle sille lohduttomalle taistelulle, jota hän oli perusteetonta vihaa ja kivisydämisyyttä vastaan eläessään käynyt.

Rebekkakin oli jo väsynyt. Oikeudeton konkurssiprosessi oli ollut jo luku sinänsä. Siinäkin olisi ollut jo tarpeeksi yhdelle vuosikymmenelle, ellei jopa ihmiselolle. Kihlattunsa rinnalla totuuden ja hyvyyden puolesta taistellessaan Rebekka oli jo astunut Pyhän Sanan varoittamaan ansaan tarjota loputtomasti vain poskeaan kylväen hyvyyttä kerta kerran jälkeen sinne, missä sitä ei olla valmiita vastaanottamaan. Kun ihminen kaikkien rakkaudellisille yrityksilleen saa kerta kerran jälkeen vain vastineeksi syrjintää, passiivisaggressiivista hiljaisuutta, manipulatiivisia kiertäviä toinen toistaan pahenevia juoruja, loppuu lopulta ihmisen omat voimat. Kun Rebekka näki tilanteen vaikutuksen rakkaalleen, hän lopulta väsymyksensä keskellä humanististenkin oppien mukaisesti ärähti heittäen faktat kehiin yhtään kaunistelematta. Juuri siltä tilanteelta Pyhän Sanan mukainen edellä jo luvussa läpikäyty Jeesuksen opetus ihmiset halusi saada välttymään opettamalla lopettamaan hyvän hukkaan heittäminen ja itsensä kuluttaminen sitä kautta ajoissa. Kuten jae kuvasi, tilanne johtaisi vain hyvää monet kerrat turhaan yrittäneen ihmisen raateluun. Rebekkakin sai tämän kantapään kautta oppia. Ei mennyt kauan, kun hän tuota ärähdysviestiä näki käytettävän Rebekkaa vastaa ilman että mitään muuta kokonaisuudesta, kaikista niistä lukuisista rakkaudellisista yrityksistä ja toisen hädän kuvaamisesta, tuotaisiin esiin. Ei, Rebekka oli ylikilttinä ihmisenä poskenkääntelystä vain puolikkaan opetuksen saatuaan kuluttanut itseään kihlattunsa lailla loppuun yrittäessä vastata hyvällä sinne, mistä vain silkkaa rakkaudettomuutta ja ymmärtämättömyyttä takaisin oli saatavilla.

Löytäessään rakkaansa luovuttaneena, ja kaikkien yhteisten maallisten keinojen osoittauduttua lopulta turhaksi, Rebekka vajosi polvilleen ja risti kätensä. Hän rukoili, todella sydämensä pohjasta, kahta asiaa. Ensimmäinen asia oli hätä rakkaansa sielusta. Rebekka tiesi jo tuolloin sydämessään, että aivan niin helppoa pelastus ei olisi, kuin monet superarmon saarnauksen aikakautena olivat jo kuulleet julistettavan. Rebekka tiesi, että ilman kykyä katua ja yrittää tehdä parannusta ei pääsisi perille. Rebekan mielessä kummittelivat jostain elämänvarrelta mieleen jääneet otsikot siitä, että itsemurhan tehneet eivät ainakaan taivaaseen pääsisi. Ensimmäinen Rebekan hätä koskikin vain rakastaan. Rebekka todella tarvitsi varmuuden, että hän olisi edes perille sinne rauhan ja rakkauden luokse päässyt, josta hän oli Rebekalle kertonutkin. Rebekka itki, rukoili ja todella tarkoitti sitä mitä suustaan lausui seuraavaan tapaan: “Rakas taivaallinen Isä, sä tiedät, miten hyvä sydän rakkaallani oli, vaikka hänkin oli särjetyllä sydämellä ja mielellä ajautunut ikäviin haasteisiin ja harha-askeliin. Herra, jos oli jotain tekoja, jotka olivat sovittamatta hänen lähtiessään, anna Herra minun sovittaa ne jotenkin. Herra, jos on mahdollista, että voisin sovittaa ne kärsimällä hänen vuokseen, anna tulla vain, kestän ne kyllä. Elämäni viimeinen vuosikymmen on jo ollut pelkkää kohtuutonta vääryyden kestämistä, en odota enää mitään muuta loppuelämältänikään. Anna minun kärsiä hänen puolestaan, jos siten voin jotain taivaaseen pääsyn estäviä tekoja sovittaa.” 

Samalla kun Rebekka lausui kyseisen omiinkin korviin samalla absurdilta kuulostavan rukouksen aidolla haulla auttaa rakastaan vielä tuollakin näkymättömällä matkalla, hän samalla kuitenkin tiesi varsin hyvin sen, että toinen ihminen ei voi toisen tekoja mitenkään enää tuossa vaiheessa sovittaa. Rakkaus pisti kuitenkin totisesti yrittämään mahdotontakin! Tuolla hetkellä oli kuitenkin monin tavoin käänteentekevä merkitys Rebekan elämässä. Rukouksen myötä Rebekan sydämeen laskettiin sanat: ‘Jeesus sovitti jo ristintyöllään rakkaasikin synnit.” Samalla Rebekan mieleen kirkastui kihlattunsa todistukset yliluonnollisesta kohtaamisestaan Jeesuksen kanssa vuosikymmeniä aiemmin. Yliluonnollinen rauha rakkaan sielun kohtalosta laskeutui Rebekan sydämeen. Ensimmäistä kertaa elämässään Rebekalle avautui konkreettisesti Jeesuksen ristintyön merkitys. Rebekka ei ollut osannut heijastaa Jeesuksen ristinkuolemaa Vanhan Liiton uhrikäytänteiden korvaajana, siksi oli aina tuntunut niin omituiselta tavalta hyvittää syntejä. Hän kuitenkin omasta inhimillisesti suuresta rakkaudestaan toista ihmistä kohtaan huomasi pyytävänsä itsellensä kärsimyksiä, toisen vapauttamiseksi ikuiseen rauhaan. Ensimmäistä kertaa elämässään Rebekka ymmärsi konkreettisesti sen rakkauden, jota Jeesus meitä kohtaan tuntee. Jeesus todella kärsi juuri sen vuoksi puolestamme, että yksikään ihminen ei tästä ajasta pysty synnittömänä lähtemään. Kysymys enemmän onkin syntien lajin tai määrän sijaan kyse siitä, että onko ennättänyt elämänsä aikana löytää henkilökohtaisen suhteen Jeesukseen ja ainakin tärkeimpien asioiden osalta (kuten kyky katua ja pyytää anteeksi) oppinut seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä. Rebekan sydämeen laskeutui rauha. Hänen rakkaansa todella oli tuntenut Jeesuksen, Jeesuksesta suullaan oli tunnustanut, ja todella kaikista haasteellisimpienkin elämäntilanteiden aikana hän osasi aina tehdä sovintoa, pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. 

Toinen puoli rukousta koski Rebekkaa itseään: “Herra, olen saanut nähdä todeksi sen, että kaikilla tähänastisilla vastoinkäymisilläkin on ollut tarkoituksensa, mutta Herra tämä on jo liikaa. Selvisin konkurssin aiheuttamista ajatuksista katkeroitumatta tämän rakkauden kohtaamisen voimalla. Nyt otit pois sen ja tunnen kuinka aina mukanani kulkenut kyky nähdä pilven kultareunoja ei enää toimi. En näe toivoa. Tiedän, että rakkaiden lasteni vuoksi minun täytyy jäädä tänne, mutta Herra tiedän myös sen, että vaikka ihminen rakastaisi lapsiaan yli kaiken, ihminen tarvitsee elämäänsä myös jonkun omankin päämäärään, jonkin omankin tarkoituksen. Lasten vuoksi jaksaa vuosia, mutta jos tuota omankin itsensä toteuttamisen päämäärää ei ole ollenkaan, samalla hiipuu itse pois ja pahimmassa tapauksessa mieli uupuu. Kaikkivaltias taivaallinen Isä, koen että alan elämään vain lasteni vuoksi, minkä tiedän pitävän pystyssä vuosia ja vuosikymmeniä, mutta samalla tiedän jotain minussa tänään kuolleen. Rakas taivaallinen isä, minun täytyisi tänne vääryyden keskelle varsin kehnoksi osoittautuneeseen maailmantilaan jäädä kärvistelemään lasteni vuoksi vielä ainakin pariksi kymmeneksi vuodeksi. Kaikkivaltias, tiedän, että olet olemassa, mutta pyydän yliluonnollista voimaasi minulle jaksaa ja anna joku päämäärä, sillä tiedän jo liian hyvin kokemuksesta, että humanistiset keinot eivät enää tällaiseen toivottoman vääryyden verkossa sitkutteluksi vuosikymmeniä riitä. Ja rakas Taivaallinen Isä, miksi emme voineet saada toteuttaa rakkaani haluamaa muuttoa pohjoiseen Suomeen, miksi täytyi käydä näin, ei tällä asialla voi enää olla mitään hyvää tarkoitusta!!”. Rukouksen loppuun tuli Rebekan suusta sanat, joita Herra oli odottanut pari vuosikymmentä. Rebekka päätyi monien tavoin hädän päivänä käymään kauppaa Herran kanssa “Herra, en selviä enää yrittäjähenkisyydelläni. Voimani ovat nyt loppu kaiken koetun vääryyden edessä. Lasteni vuoksi, voin ryhtyä tosi uskovaksi ja juosta sunnuntaikirkoissa joka ikinen sunnuntai, jos vain annat sen voiman, millä selvitä tästä eteenpäin.”.

Rebekan sydämelle laskettiin sanat: “Ei olisi ollut enää aikaa.” 

Rebekka oli konkreettisesti Herran siiven alla. Hän ei ollut ennen saanut kokea tuollaisia Herran laskemia sanoja sydämelle. Hetken hän miettikin kuvitelleensa kaiken. Mihin ei ollut enää aikaa? Päälle laskeutunut yliluonnollinen rauha oli vielä oma lukunsa. Rebekka ei halunnut mitään lääkkeitä mieltä ja surun tunteita turruttamaan, joten niistäkään ei yliluonnolliset kokemukset voineet johtua. Voimattomana ja itkuisena Rebekka lähti iltapuuron keittoon lapsillensa sekä asiaa käsittelemään lastensa kanssa.

Rebekka tunsi jotain muuttuneen, mutta ei osannut kuvata sitä sanoin. Rebekkaa oli jäänyt vaivaamaan Herran Sanat ajan vähyydestä ja lähinnä vain sen herättämän toivonkipinän vuoksi Rebekka otti rippikoulun jälkeen hyllyssä pölyyntyneen Pyhän Sanan esille. Rebekka ryhtyi etsimään sanasta Herran paluusta kertovia asioita, jos vaikka Jumala olisi viitannut siihen jotenkin. Herran paluuhan tarkoittaisi väistämättä myös rakkaiden jälleennäkemistä. Olisimmeko todella jo niin lähellä Ilmestyskirjan loppuhuipennusta. 

Rebekan onni oli, että Pyhän Sanan taivaalliset viisaudet ovat tarkoituksella piilotettu kirjoituksiin siten, että ihminen Pyhää Sanaa omaksi edukseen joutuu hetken jos toisenkin tutkiskelemaan vastauksia saadakseen. Kilpaa surun päälle vyöryttämien aaltojen kanssa Rebekka etsi Pyhästä Sanasta jälleennäkemisen toivonsiemeniä pinnalla pysyäkseen. Ja kuten Pyhä Sana lupaa, vastauksia ja Jumalaa Sanasta etsivälle vastataan. Ei mennyt kuin pari viikkoa, kun Rebekka sai kohdata sitä etsimättä henkikasteen ja hämmästyttävät ensimmäiset merkit siitä, miten Herra oli tilanteen tulevaksi nähnyt jo pari vuosikymmentä sitten. Kuten Pyhä Sana kuvaa, Herralla oli kaikki valmiina, mutta Rebekka ei vain ollut aiemmin ymmärtänyt lähestyä kaikkea Pyhän Sanan kautta. Rebekka sai kokea pian jo esimakua siitä, mihin Pyhä Sana viittaa ilmauksella: “Etsikää ensin Herra, niin kaikki muu teille annetaan.”.

Ilman tuota henkikastetta ja Herran Rebekan rinnalle kyseiselle paikkakunnalle hämmästyttävällä tavalla valmistamia uskossa kokeneempia rinnalla kulkijoita, Rebekkaa tuskin enää olisikaan. Kaiken surunsa keskellä Rebekka ajettaisiin keskelle Gandhin opin vääräksi todistavia entistäkin rajumpia tapahtumia. Maailma ei todellakaan ole hyvä hyville. Maailman ruhtinas on Herran paluuseen asti saatana, joka tekee kaikkensa hyvyyden maan päältä poistaakseen. 

Pian Rebekka syntymättömine lapsineen joutui kohtamaan entistä raaempaa vihaa, jota ei pidätellyt edes vainajan viimeiset tahtotilat. Vaikka poliisi lopulta sai hyökkäykset ja hautarauhan häirinnäksi luettavat asiat loppumaan, jäivät paikkakunnan baarissa matkaan laitetut sekä ammattiaseman kautta erinäisiin viranomaistahoihin kylvetyt asiat pitkäksi aikaa valheen lonkeroiden syövyttävää työtä tekemään äärimmäisen törkeällä tavalla myös vainajan viimeistä tahtoa loukaten. Saipa Rebekka kokea päivän, kun aivan toisesta kaupungistakin jo hänelle soitettiin siellä kiertelevistä vakavista kunnianloukkauksen tason täyttävistä perättömistä syytöksistä. Nyt hän ei ollut enää tappaja vaan myös kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä mielenterveysongelmainen. Jälleen kerran ammattiasemin turvin ilman ensimmäistäkään ammattiin kuuluvaa yritystä edes käsitellä asia, oli ammattiasemaa käytetty ammattivelvoitteen vastaisesti. Iiriksen tapauksessa kyse oli yrityksen talousjuridiikan osalta hänen vastuullansa olleiden asioiden määrätietoisesta vastuunpakoilusta. Nyt ammattiasemaa hyväksikäyttäen peiteltiin sen sijaan toisia asioita, ilman ensimmäistäkään kykyä kohdata ja keskustella asioista ammatin edellyttämällä tavalla. Rebekka pysyi kuitenkin pystyssä. Olihan hän sentäs juuri konkurssia seuranneiden vuosien aikana mielenterveyspotilaiden tukihenkilönä toimittuaan saanut palautetta tavallista kestävämmästä psyykestä ja sen positiivisesta tasapainosta, mikä näkyi kykynä kohdata tavallista rankempia vaikeuksia pystyssä pysyen ja uusiin mahdollisuuksiin katsoen ilman lopulta itsensä vain kuluttavaa katkeroitumista.

Yksi tärkeimpiä asioita peruskoulun vuosina uskontotunneilla tai rippikouluissa olisi opettaa sielunvihollisen tavat ajaa ihmisiä perusteettomasti syrjityiksi ja luovuttamaan. Valehtelu ja juoruiluun mukaan lähteminen pitäisi olla niitä itsestäänselvyyksiä, joihin kukaan rippikoulun käynyt ei lähde enää mukaan uskoaan ja omatuntoaan vaaliakseen. Valitettavasti tässäkin tapauksessa sai todeta, että jopa uskovien keskuudessa juoruiluun osallistuminen pysähtyi vasta uskossa kokeneempien viisauteen tunnistaa tilanne Pyhän Hengen antamin hengellisin silmin.

Jos Herran Pyhä Henki ei olisi puhunut kaiken keskellä eräälle Herralle kuuliaiselle palvelijalle evankelisluterilaisen kirkon palvelutehtävässä, ei Rebekalla olisi ollut mitään toivoa selvitä maallisin keinoin jo äärimmäisyyksiin viritetystä vääryyden ja valheiden verkostosta. Jumala kuitenkin pian osoitti, kuinka Hän oli nähnyt aivan kaiken jo kauan sitten. 

Pyhä Henki ohjasi erään kirkon viranhaltijan ottamaan yhteyttä nimenomaan Rebekkaan, vasten kaikkia niitä ammatillisten valta-asemien turvin totuudeksi väitettyjä valheita, joiden perusteella Rebekkaan ei lähtökohtaisesti olisi yhteyttä enää edes otettu. Vain Jumalan Pyhän Hengen ohjeita kuuntelevien rakkaudellisten välikäsien kautta, sitä itse edes ymmärtämättä pyytää, Rebekka huomasi saaneensa tarvitsemansa avun elämänsä kriittisimmällä hetkellä. Rebekka ei heti ymmärtänyt tuota kaikkea kuitenkaan rukousvastaukseksi. Rebekka vain muistaa, kuinka hän yhtäkkiä saadessaan kaiken vuosia jatkuvan oikeudettomuuden ja sittemmin alkaneen perusteettoman vihan keskellä ystävällisen ja välittävän tekstiviestin, hän puhkesi kyyneliin. Mitä ihmettä, todellako joku lähetti hänelle ystävällisen viestin? Tavatessaan kyseisen ihmisen Rebekka ei edes meinannut jaksaa ryhtyä selittämään tilannetta miettien, että ei hän todellisuudessa usko minun sanaani kuitenkaan olemassa olevien ammatillisten luottamusasemien ollessa paikkakunnalla tuntemattomamman ihmisen sanaa vasten. Rebekka muistaa, kuinka hän yritti kuvailla: “En jaksa enää taistella vääryyttä vastaan tässä ajassa, olen vain nyt enää lapsieni vuoksi täällä keikkumassa niin kauan kuin he minua tarvitsevat, en mieti enää muuta. Jumala on varmasti oikeudenmukainen sitten taivaanportilla. Paha on saanut ylivallan tässä kansakunnassa, en jaksa enää taistella tuulimyllyjä vastaan.”. 

Kyseinen diakoni tiesi kuitenkin Kaikkivaltiaan armosta Rebekan puhuvan totta. Hän oli Herran kouluttama taistelija ihmisten sielujen puolesta ja hän oli Herran valmistama juuri tällaiseenkin tilanteeseen. Hän oli käynyt jo Herran käden kautta oppikoulun hengellisten lainalaisuuksien toimintaan ajassamme. Jo toisella tapaamisella lausutun rukouksen yhteydessä Rebekka sai kokea henkikasteen. Rebekka tunsi, että jotain yliluonnollista tapahtui. Rebekan oli vaikea silti uskoa, että Herra voisi kyseisestä ihmisten kaivamasta syvääkin syvemmästä kuopasta ketään enää nostaa. Konkurssiprosessin vääristymän oikaisussa olisi jo melkoinen työ, nyt sitä kuitenkin jo vuosien jatkuneen oikeudettoman oikeusprosessin jälkeen käytettiin häikäilemättömästi jo Rebekkaa vastaan syyttäen jo ihmisen ajamisesta itsemurhaan. Kyseinen henkilö vain sanoi, että Herralle mikään tilanne ei ole mahdoton. Nyt pitäisi vaan aika pukea päälle Efesolaiskirjeen mukainen sota-asu ja ryhtyä taistelemaan Herran keinoin maailmassa vaikuttavaa vääryyttä vastaan. Rebekan kuullessa kyseisen diakonin tarkoittavan uskon kilpeä, Hengen miekkaa, vanhurskauden haarniskaa ja totuuden vyötä, Rebekka pystyi vain luomaan kysyvän katseen ja sanomaan: “Ja sitten ois kiva ymmärtää mitä nuo käytännössä tarkoittaa..”. 

Siitä alkoikin sellainen kahden vuoden ajanjakso, jonka aikana Rebekka sai vain hämmästellä, miten Herra todella puuttuu asioihin. Kesken entistään vain hurjempien tapahtumien, Rebekka söi Pyhää Sanaa ja sai nähdä todeksi, mitä tarkoittaa Pyhä Sana Pyhän Hengen leipänä. Rebekka sai kokea Pyhän Hengen toiminnan ja Herran yliluonnollisen lohdutuksen sekä rohkaisun. Ensimmäisellä näyllä Jumala antoi Rebekan nähdä heidän pienen tyttönsä, joka valitettavasti oli ennalta määrätty lähtemään isänsä seuraksi taivaaseen. Rebekka saisi hänet tavata vasta myöhemmin. Herra selitti, miksi niin piti käydä Hänen hyvän pyhän tahtonsa toteutumiseksi kaikkien elämässä, myös Rebekan ja Rebekan kuolleena syntyneen syntymättömän lapsen osalta. Suru oli aivan erilaista käsitellä, kun sai tietää rakkaudellisen syyn, mikä koski montaa sielua ja toivoa heidän jälleennäkemisestään. Joskus Herra katsoo parhaaksi ottaa pois hiukan aiemmin, jos se on tarpeen sen vuoksi, että koko ikuisuus on mahdollista.

Ilman Pyhän Hengen lohdutuksia ja rohkaisuja, ei toivo olisi uudelleen Rebekan elämään voinut seuraavien tapahtumien keskellä enää syttyäkään ja vain entistä suuremmaksi liekiksi pienestä toivonkipinästä kasvaa.

Vaikka Iiriksen tekojen kautta Rebekka oli jo saanut nähdä aimo annoksen ihmisten kykenevyydestä mitä häikäilemättömimpiin tekoihin, meni kihlatun kuolemasta alkanut aikakausi silti vielä askelta pidemmälle. Rebekka pian ymmärsikin itse, että ilman tuota Pyhän Hengen yliluonnollista voimaa, ei kaikesta olisi voinut enää läpi mitenkään jaksaa jo koetun jälkeen mennä. 

Rebekka joutui seuraavaksi oppimaan kantapään kautta, mitä Pyhässä Sanassa tarkoitettiin vihalla, joka erottaa Jumalasta. Siinä ei ole kyse vihasta, joka liittyy ihmisen isojenkaan tunnekuohujen yhteydessä lausuttuihin ei-toivottuihin sanoihin, joita kuitenkin anteeksi pyydetään rakastavalla ja katuvalla sydämellä. Jokainen ihminen lausuu joskus sanoja, joita joutuu pyytämään anteeksi. On kyse vihasta, joka ei tunne mitään rajoja eikä katumusta, olipa ammatillinenkin titteli ammatillisine velvoitteineen mikä tahansa. Se on viha, joka aiheuttaa Pyhän Sanan mukaista katkeruutta, jonka kanssa ei pääse sisään taivaanporteista.

Rebekan kihlatun kuolemaa seuranneena vuonna Rebekka lapsineen joutui lähes vuoden sietämään erilaisia toinen toistaan aggressiivisempia hyökkäyksiä perhettään kohtaan. Kansakunnan luopumustilassa, jossa tervettä jumalanpelkoa ei enää ole seurakunnassa saatu entistavoin ylläpidettyä, vihanosoitukset uskallettiin tuoda muitta mutkitta jopa kirkon alttareille ehtoollisen jaon yhteyteen alttaria samalla häpäisten. Rebekan vieressä ollut nainen ahdistui vastapäätä tulevasta katkeamattomasta “murhaavasta” tuijotuksesta yli alttarin. Rebekka rauhoitteli naista ja sanoi, että hän voisi olla rauhassa. Rebekka kertoi, että oli kaiken tuon yli ihmisen toimintaa ohjaavien normaalien rajojen yltävän vihan kohde. Jälleen Rebekkaa odotettiin kirkon ovella pienten lasten kuullen entistä törkeämpiä syytöksiä esittäen. 

Iiriksen tavoin tilanteessa näkyi manipulatiivinen ammatillisen luottamusaseman hyväksikäyttö valheenverkon virityksessä. Siinä missä muiden ihmisten edessä käytös pysyi parin harvan kohtaamisen verran ammatillisten rajojen puitteissa, oli nurkan takana tilanne aivan toisenlainen. Kenenkään puolisonsa ja pian sen jälkeen surun keskellä syntymättömän lapsensakin menettäneen ei pitäisi joutua haudalla kuulemaan surun keskellä ammattietiikan vastaisesti työskentelevältä ihmiseltä syytöksiä, “Mitä sä täällä teet? Jäi vähän lyhyeksi teidän aika! Syntymättömän lapsenne hautakiveen ei sitten tule vainajan suvun sukunimeä!”.  Ehkä paksuin kaikista kuitenkin oli syytös siitä, miten Rebekka olisi muka tullut vainajan ja kyseisten ihmisten väliin. Rebekka ei voinut kuin surun ja säälin sekaisin tuntein katsoa tuota ihmistä ja miettiä, kuinka hän ei ymmärrä enää mitä hän tekee. Käytös ei ollut enää edes akuutilla surulla perusteltavissa, kuolemasta oli jo tuossa vaiheessa kulunut yli vuosi. Siinä, suoraan haudalla, rikotaan vainajan viimeistä toivetta tavalla, jota ihminen ei tunnu enää edes käsittävän silmiinpistävältä kaikki mahdolliset rajat ylittävät ylpeydeltä, vihalta ja katkeruudelta. Rebekka tiesi hyvin, että hän ei ollut tullut kenenkään väliin, olihan hänellä todistaa ne lukuisat rakkaudelliset yhteydenottoyritykset saadakseen ihmiset tulemaan keskustelemaan vainajan mielen päällä olleista asioista tilanteen helpottamiseksi. Selväksi oli käynyt, että vielä vähemmän rakkaudellisesti keskustelemaan tultaisiin Rebekan kihlatun luovutettua siten kuin luovutti. Silti Rebekka vastasi rauhallisesti ja ystävällisesti kyseiselle sättijälle vielä kertaalleen, että ennen kuin syyttelee, kannattaa tulla edes keskustelemaan, mitä oikeasti on tapahtunut. Juuri tähän ihmiseen Rebekan kihlattu ei ollut edes halunnut enää yhteyttä ottaa yrittääkseen selittää. Tuota asiatonta sättimistä haudalla kuunnellessaan Rebekalle laskeutui sydämeen aavistus siitä, miksi näin oli ollut. Aavistus vain vahvistui, kun Rebekan keskustelukutsuun vastaamisen sijaan Rebekka sai vain kuulla entistä rajummin perusteettomia syytöksiä hänenkin kauttaan levitettävän.

Kaiken lisäksi, kyseinen rakkaansa haudalle polvistunutta Rebekkaa toisen ihmisen kuulleen sättivä ihminen, ei tiennyt, mitä valtavaa anteeksiantavaa rakkautta hän kaiken keskeltä surevalta leskeltä kaikkien muiden vihoittelijoiden ohella oli jo saanut osaksensa. Rebekka ei ollut tehnyt viranomaiselle rikosilmoitusta, vaikka häntä oli jo tiedotettu kylän baarissa leviteltävistä perättömistä väitteistä ihmisen toimesta, jolla olisi ollut velvoite ammattinsa puolesta olla tilanteessa hiljaa. Asiaa olisi vain raskauttanut se, että kyseisiä baaripuheita levittänyt ihminen tiesi varsin hyvin toimivansa vainajan tahdon ja sen yhteydessä kerrottujen asioiden vastaisesti. Vainajahan oli kertonut viimeisessä viestissään syyn tekoonsa, mikä ei liittynyt Rebekkaan.  Jos asiasta jäi epäselvyyksiä, olisi jälleen ammatti velvoittanut toimimaan toisin kuin vainajan osoittaman syyn vastaisia tietoja levitellä ammatistaan vain painoarvoa valheille ja ymmärtämättömyydelle antaen. Niin paljon kuin Rebekan kihlattu olikin luullut perättömiltä viesteiltä ja valheiden verkoilta perustan viedä, kaikki osoittautui turhaksi. Edes vainajan viimeinen tahto ei riittänyt painoarvoltaan luonnottoman ja Jumalasta erottavan vihan, katkeruuden ja ylpeyden edessä. Aivan kuten Iiriksen kansa oli käynyt, totuuden paljastumista pelättiin tai hävettiin niin paljon, että entistä enemmän ja kiireemmällä piti jotakin syyllistä alkaa osoittaa ja totuuden vastainen tarina laittaa leviämään kaikkien kyselyiden vaientamiseksi jo ennalta.

Rebekkaa sättivä kansakunnan hyvinvoinnin ammattilainen ei osannut nähdä, kuinka Rebekka oli Pyhän Sanan mukaisesti vain käännellyt oman surunsa keskellä poskeaan, kun poliisi oli soittanut, että valheiden verkostojen virittäjät nimittivät heidät vainajan lähiomaisiksi ottaen raskaana olevalta avopuolisolta näin ollen mahdollisuuden järjestää hautajaiset. Rebekka olisi helposti pystynyt riitauttamaan asian ja tietänyt todisteaineiston valossa pystyvänsä todistamaan itsensä vainajan lähiomaiseksi. Rebekka päätti kuitenkin jälleen vastata vihaan hyvällä ja antaa mahdollisuuden osoittaa vastavuoroista rakkautta vihan sijasta, mitä hänen kihlattunsa oli osana viimeistä tahtoa kyseisiltä ihmisiltäkin vaatinut. Vainajan viimeisen toiveen toteutumisen sijaan oli edessä kuitenkin tie, jossa etsittäisiin joka ikinen tapa henkisesti satuttaa ja mitätöidä puolisoa vainajan viimeistä toivetta järkyttävällä tavalla samalla loukaten. Hautajaisten päivästäkään ei oltu yhteydessä sitä suunniteltaessa kihlattuun. Rebekka sai kuulla hautajaispäivän jo päätetyksi kiertoteitse toiselta puolelta Suomea. Vainajan omaisuutta kerättiin hyvin halveksuttavalla ja syyttävällä tavalla Rebekan luota. Rebekka sentään lopulta sai kutsun hautajaisiin, jossa kuitenkin kaikilla mahdollisilla järjestelyillä jo kirkossa pyrittiin osoittamaan vain hänen paikkansa “ulkopuolisena”. Muistotilaisuuteen ei Rebekka ja vainajan lähimmät ystävät lopulta pystyneetkään enää kaiken kirkossa ja haudalla nähdyn jälkeen menemään. Rebekka oli kyllä muistotilaisuuteen menossa, kunnes puolisonsa hauta-arkun laskemisen jälkeen tapahtunut tilanne osoitti toisen vaihtoehdon olevan ainoa vaihtoehto vainajan syntymättömän lapsenkin hyvinvoinnin kannalta. Rebekan mennessä asiallisesti surunvalittelut haudalla hyvästä ja pyyteettömästä sydämestään osoittamaan, vastauksena oli vain ensimmäiset vihjailevat syytökset ja uhkaukset, kuinka kaikki ei jäisi tähän. Rebekka vainajan lähimpien ystävien kanssa hiljaisesti totesivat, että he eivät pystyisi enää yhtään enempää katsomaan näin mittavaa vainajan viimeisen toiveen loukkaamista. Tuota samaa uhkailua oli jo kuukausia kuultu vainajan eläessä ja se vain jatkuisi jatkumistaan.  Eipä koko kihlatusta oltu mainittu seurakuntaakaan, eikä Rebekkaa vainajan lasta odottavana nähty tarpeelliseksi laittaa edes vainajan muistoilmoitukseen. Ottaen huomioon vainajan viimeisen tahtotilan yhteydessä kerrotut asiat, kyseinen toiminta oli puhdasta luottamusasemien väärinkäytöstä seurannutta henkistä väkivaltaa. Selväksi tuli, että he, ketkä eivät olleet valmiita olleet kuuntelemaan vainajaa hänen eläessään, vielä vähemmän tulisivat edes yrittämään ymmärtää mitä vainaja oli yrittänyt kertoa eläessään. Olisi vain vihaa ja katkeruutta, jota täysin rajatta omaa pahoinvointiaan purkaen kohdistettiin siihen ihmiseen, joka oli vainajan avopuoliso, raskaana ja vieläpä jäähyväiskirjeessä vainajalta tunnustusta hänen tukijanaan asioissa saanut. 

 Edellä ei ole kuvattu edes niitä kaikkia asioita, jotka Rebekka oli todella Pyhän Sanan mukaisesti vain sivuuttanut poskea kääntelemällä anteeksi antoa osoittaen, vaikka ne rikkoivat tekoina jo sinällään vainajan viimeistä tahtoa. Rebekka oli antanut mahdollisuuden vastata tilaisuus tilaisuuden jälkeen edelleen hyvään hyvällä, turhaan. Edellä luvussa lainatun Pyhän Sanan jakeen mukaisesti hyvyyden kylvämisestä sydämen asenteelta kivikovalle maaperälle seuraisi lopulta vain raatelu. Juuri näin kävikin. Teot muuttuivat julkisella paikalla tehtyjen hyökkäyksien myötä niin vakaviksi, että viranomaisen kehotuksesta Rebekka joutui tekemään niistä lopulta ilmoituksen poliisille. Rebekalla oli kuitenkin vaikeuksia ilmoitus tehdä, koska Rebekka luuli rikkovansa Jumalan asettamaa ohjetta poskenkääntelystä. Rebekka oli juuri yksi heistä “tunnollisista”, joka oli saanut tuon vaarallisen puolikkaan opin velvollisuudesta käännellä poskeansa loputtomiin ilman oikeutta edes puolustautua itse tai puolustaa toisen oikeuksia.  Kaikkivaltias todella joutui tämänkin itsenäisessä elämässä tarvittavan taidon lapselleen itse kantapään kautta hyvin vaikeata tietä opettamaan. 

Ehkä ymmärrätte, että ei Rebekan hartioille kerros kerrokselta vain lisättyä vääryyden taakkaa monikaan ihminen olisi pystynyt kauan enää omin voimin kantamaan. Onneksi, kuten Pyhä Sana lupaa, Jumala kuitenkin oli ennalta jo nähnyt kaiken tulevaksi ja kuten Pyhä Sana lupaa, Jumala oli jo valmistanut Rebekalle ulospääsyn, Hänen tavallaan. 

Ennen Jumalan puuttumista asioihin, Rebekka ehti kuitenkin kantapään kautta oppia, miten ajassamme vääryyden keinot näyttivät asiasta riippumatta olevan aina samat ja juuri Pyhän Sanan kuvaamat. Ennen kuin totuuden peittelyssä perättömien syytöksien kohteeksi joutunut edes ymmärtää ihmisten pystyvän kyseisen kaltaisia monin tavoin rajat ylittäviä tekoja tekemään, on jo valheiden pyörät laitettu pyörimään laajuudella, joka ulotetaan jopa viranomaisiin saavutettuja luottamusasemia apuna käyttäen. Voi mitä turhuutta! 

Vähintä mitä Rebekan kihlatun muiston ja viimeisen tahtotilan täyttämiseksi voidaan tehdä, onkin sen toteaminen tämän kirjoituksen kautta vaikkakin vain anonyymisti, että Rebekka ja Rebekan konkurssista seuranneet rahahuolet eivät liittyneet millään tavalla hänen kihlattunsa äärimmäiseen päätökseen. Todellista vainajan viimeisessä viestissään ilmoittamaa syytä ei tietenkään tämän sanoman osana voida tuoda ilmi. Rebekan kihlattu ei kuitenkaan koskaan olisi sallinut sitä, mitä Rebekalle ja Rebekan lapsille tehtiin totuuden peittelemiseksi laajamittaisen mustamaalaamisen kautta. Rebekallahan ei ollut tarvetta tuoda totuutta ilmi, olihan hän osoittanut jo kykynsä antaa suuriakin asioita anteeksi ja vain hiljaisesti jättää taakseen. Tämäkin on lopulta jouduttu kirjoittamaan vain siksi, että valheiden verkot viritettiin ja sitä kautta jopa vainajan viimeistä tahtoa oltiin valmiita loukkaamaan törkeäksi luokiteltavin tavoin. Hän ei ole enää täällä puolustamassa viimeisen tahtonsa toteutumista, joten Rebekka vainajan lähiomaisena velvollisuutensa puolustaa vainajan viimeisten tahdon toteutumista on tämän sanoman kautta tehnyt, siihen myös Herralta vahvistuksen saaden. Rebekan kihlattu oli todella rakas Kaikkivaltiaalle ja niinpä, kuten Rebekankin osalta, Kaikkivaltias kyllä huolehtii totuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutumisesta lopulta.

RUKOILETKO VIHAMIESTESI PUOLESTA

Jo ennen henkikastetta, Rebekka oli osannut ja kyennyt rukoilemaan vihamiestensä puolesta. Vaikka vainajan viimeisten tahdon toteutumiseksi tämän kirjoituksen verran on ollut totuuden ja oikeuden puolustamiseksi välttämätöntä tehdä kaikkien vuosien jatkuneiden vääristymien oikaisemiseksi vainajan viimeistä tahtoa kunnioittaen, Rebekka teki tämän myös osana Herran hänelle antamia tehtäviä. Aivan kuten Rebekka rukoilee Jumalalta armoa Iirikselle ja hänen tekojaan peittelemään ryhtyneelle taholle, aivan samoin Rebekka todella aidosti sydämestään rukoilee näiden vainajan viimeistä tahtoa vakavasti rikkoneiden puolesta. Totuuksien ilmitulo on lopulta vain osoitus Jumalan rakkaudesta, sillä vain oman syntisyyden kohtaaminen ja anteeksianto niin itselleen kuin muille, voivat lopulta todellisen vapauden ihmisen mielelle tuoda. Monet pelkäävät turhaan sitä, etteikö totuuden ilmitulon jälkeen kukaan rakastaisi tai välittäisi heistä. Päinvastoin! Vasta totuuden tuoman murtumisen jälkeenhän ihminen on pelon sijaan valmis rakkautta vastaanottamaan ja kuulemaan sanat: “Ei se mitään, minä ymmärrän, miksi toimit niin kuin toimit.”

Vaikeampaa kuin vastaanottaa katuva sydän ja antaa anteeksi on nimittäin seurata paatuneiden sydänten toivotonta tilannetta. Rebekka tietää, että mikäli Herra tulisi takaisin tämän sanoman kirjoittamisen hetkellä, hänen rukouksissaan kantamista ihmisistä todennäköisesti vain noin yksi kymmenestä olisi saamassa tällä hetkellä paikan Herran ilojuhlassa ja pääsisi iloitsemaan iloisesta jälleennäkemisestä edesmenneen läheisen kanssa. Poliisiviranomaisten asettaessa pisteen monin tavoin asiattomaksi ja hautarauhaakin jo loukkaavaksi käyneille tapahtumille, otti yksi ihminen noin kymmenestä Rebekkaan yhteyttä pyytäen anteeksi osallisuuttaan asioihin ja sovinto tehden. Voi mikä riemu ja kunnia tilanne oli vainajan viimeisen tahdon osalta! Ja miten taivaassa riemuitaan! Hän on runsaasti siunattu!

Pyhän Sanan hengelliset lainalaisuudet olivat jälleen nähtävissä. Tilanteen suhdeluku toimia Pyhän Sanan mukaisella sovintoon pyrkivällä sydämen asenteella oli vastaava kuin Luukkaan evankeliumin todistuksessa Jeesuksen parannusihmeestä (Luuk. 17:11-19). Jeesuksen tehtyä parannusihmeen kymmenelle spitaalia sairastavalle, vain yhden sydän palasi Jeesuksen luokse kiittämään ja ylistämään Jumalan suuruutta. Suhdeluku 1:10 toteutui kiittämisen tapauksessa, mikä on ihmiselle usein helpompaa kuin anteeksi pyytäminen. Yhtälö on surullinen, kun ajattelee, kuinka mielellään Rebekankin kihlattu tietyt elämässään vaikuttaneet ihmiset todella haluaisi vielä nähdä. Ei hän turhaan viimeiseen tahtoonsa kirjoittanut kehotusta taistella ikuisesta elämästä loitontavaa asiaa vastaan. Rebekan kihlattu tiesi Jeesuksen henkilökohtaisesti kohdattuaan, että katkeruus ja viha ovat yksi pahimpia Jumalasta eroon vieviä asioita. Hän todella yritti maallisin keinoin kaikkensa sitä voimaa vastaan elämänsä aikana taistella. Harvat vihaan kiinni jääneistä tiedostavat, että parannuksen teon aika sidottujen syntien anteeksisaamiseksi on rajallinen. Kukaan ei tiedä ennalta elämänsä päivien lukumäärää tai tämän sukupolven aikana todennäköisesti jo tapahtuvaa Herran paluun ajankohtaa. Se todella tulee monille kuin varas yöllä. Silloin on myöhästä lähteä sovintoja enää tekemään! 

Herran kehotuksesta tässä mainitut asiat onkin tuotu ilmi vuoteen 2022. Etenemme kohti Herran paluuta ja siihen on syytä valmistautua. Ei Herra turhaan esitä selkeää kutsua yksilöille ja kansakunnille kääntyä, kun viimeinen aika siihen on käsillä. Se on rakkautta. 

Jokaisen, joka tunnistaa omassa elämässään edellä kuvattuja elämän tilanteita, joissa on ollut täysin kyvytön kohtaamaan ihmistä, keskustelemaan, ymmärtämään, anteeksipyytämään ja anteeksiantamaan, kannattaa tehdä iltakävely jonkun rakkaan läheisen haudalle ja kysyä itseltään hautakiveä ja kynttilän tulta katsellessa. Olenko todella varma siitä, että olen saamassa odotetun jälleennäkemisen rakkaan läheiseni kanssa? Vai olenko kiinni vihassa ja anteeksiantamattomuudessa, joka pitää minut Pyhän Sanan mukaisesti erossa Jumalan anteeksiannosta, vaikka kuuluisinkin seurakuntaan ja lausuisin Jeesuksen nimen huuliltani? Mikä ikinä katkeruuden tai vihan syy onkaan, onko kaikki sen arvoista, että toivon rakkaansa jälleennäkemisestä on valmis menettämään loputtomaan vihaan kiinni jäämällä? Olenko toiminut niin, että ilman ensimmäistäkään asian käsittely-yritystä toisen ihmisen kanssa, olen kylvänyt hänestä valhetarinan viranomaisille käytännössä yhteiskunnan varoja käyttäen paikkaamaan omaa kyvyttömyyttäni kohdata ongelmatilanteita? Pystynkö tunnustamaan Jeesuksen kehotuksien mukaisesti inhimillisen vajavaisuuteni, soittamaan turhan sotkun osalta asianomaisille ja rakentamaan sovintoa? Voinko minä olla esimerkkinä Herran toivomalla tavalla kirveitä laskemassa ja yhteyttä luomassa? Osaanko pyytää anteeksi? Vai onko jokin maallinen asia todella tärkeämpi kuin halu pelastavaan uskoon, rakkauteen ja läheiseni kohtaamiseen uudelleen? Vai onko jokin pelko häikäilemättömyyteni syy? Olenko valmis etsimään ratkaisuja mieltäni jäytäviin ongelmiin humanististen keinojen rinnalla myös Kaikkivaltiaan tavalla sielunhoitajan, seurakunnan ja Pyhän Sanan voiman kautta? Olenko todella pelastavan uskon kilvoittelussa, jossa teen tietoisia valintoja vihasta irti päästääkseni?

Rebekan kihlattu tiesi pääsevänsä Jeesuksen tykö, olihan hän itse saanut jo hänet tavata kertoen kohtaamisestaan sekä taivaassa vallitsevasta yliluonnollisesta rauhasta. Hän toivoi, että kukaan hänen lapsistaan ei joutuisi kokemaan sitä vihan kuormaa maan päällä, jota vastaan hän ei jaksanut enää maan päällä taistella. Hän rakasti lapsiaan yli kaiken ja todella toivoi heille jättäneensä viimeisen tahtonsa kautta vain rakkauteen ja ymmärrykseen kasvattavan ympäristön. Kunnioituksena Rebekan kihlatun Taivaallista rakkautta osoittavalle viimeiselle toiveelle, olen saanut Herralta luvan omistaa sanoman kolmannen osan erityisesti myös Rebekan kihlatun lapsille omien kummilapsieni ja lapsieni lisäksi. 

Elämäntieltä ei saa kiirehtiä pois Rebekan kihlatun tavoin. Hänen osaltaan näin oli kuitenkin ennalta määrätty tapahtuvaksi, minkä Herra Pyhän Henkensä kautta Rebekalle lohdutuksena kaikesta kirkasti samalla kun paljasti mitä käänteentekevän illan rukouksessa oli tarkoittanut ajan olleen käymässä vähiin. Rebekan edesmennyt kihlattu on perillä Jeesuksen luona ja odottaa siellä kaikkia rakkaitaan. Perille pääsyn avainasioista alkaneella aikakaudella olen saanut kuitenkin tehtäväkseni kertoa vasta yksilötason sanomassa, tulevassa kirjassa Voitoksesi. Se kilvoittelu ei todellakaan ole niin tylsä tie, minkälaiseksi uskovan tie monien mielessä on perinnäissääntöjen kautta syntyneiden käytäntöjen kautta muodostunut. Alkaneella aikakaudella, kun Herra palauttaa ennalleen muutamia Jeesuksen esimerkin mukaisia asioita kristityillekin, se on entistäkin enemmän ilon, mielenkiintoisten asioiden ja ihmeiden tie ihanaan päämäärään!

Kyseisellä paikkakunnalla on kaiken edellä kuvatun seurauksena hauta, jossa usean vuoden ajan on lähes katkeamatta palanut tuli ihmisen muistolle, joka toivoi hänen kuolemansa johtavan ihmisiä miettimään elämän arvokkuutta ja sitä, miten maailmassa vaikuttavan vihan ei sitä kannata antaa ihmiseltä varastaa. Hän antoi elämänsä, jotta edes vähän saisi poistettua turhaa vihaa tästä maailmasta. Hänen haudallaan lähes katkeamatta palava tuli ei pala ainoastaan hänen muistolleen ja toivon liekkinä hänen viimeisen toiveensa toteutumiselle lähipiirissään joskus laajemminkin, vaan se palaa myös kunniaksi Jumalalle, joka uskomattomalla tavalla todistaa rakkaudestaan särjettyjä ja murrettuja sieluja kohtaan. Rebekan kihlattu jätti jälkeensä kuolemallaan hengellisen perinnön, joka on jo ollut monille sieluille siunaukseksi. 

JEESUS OLI OIKEASSA

Rebekan elämäntarinan valossa todella voi perustellusti sanoa, että toisin kuin Gandhi opetti ja toisin kuin Suomessakin kristillisessä julkaisussa syystä tai toisesta langettiin luopumusta vain edistäen julistamaan, Jeesuksen opetus on tosi. On syytä ottaa tosissaan Jeesuksen varoitus siitä, kuinka tässä maailmassa vaikuttavan paha joukkoineen (hengelliset vallat, ei viitata suoraan ihmisiin) todella vihaa sydämestään hyväsydämisiä ja Herralle otollisia ihmisiä. Edellisen vuoksi Pyhässä Sanassa opetetaan, kuinka sielunvihollisella on edellä kuvattuja hyvin määrätietoisia keinoja ihmisiä ajaa joskus maallisesti mahdottomilta näyttäviin umpikujiin. Kun vääryyttä kasataan tarpeeksi yhden ihmisen niskaan, tulee jokaiselle jossain vaiheessa raja vastaan. Ei Pyhässä Sanassa turhaan kehoteta vanhempia jälkipolvelleen opettamaan sielunvihollisen käyttämistä keinoista ja Efesolaiskirjeen sota-asusta pystyssä pysymiseksi kaikkinaisten hyökkäyksien kohdalle osuessa. 

Kasvatuksella todella pystytään perheissä vaikuttamaan siihen, kehittyykö lapsesta altis liialle kiltteydelle tai päinvastaisesti alttius toimia tiedostamattaankin vain tuhon ja taakkojen kylväjänä. Varsinkin jos perheessä on lapsi ja nuori onnistuttu vihan ja valheen toimintamallien sijasta kasvattamaan rakkaudelliseen välittämiseen ja moraalisesti hyvälle perustalle, Pyhässä Sanassa kuvattu hengellinen sotavarustus on tärkeä osa turvavarustusta evääksi itsenäiseen elämään. Jos näitä oppeja ei opeteta, kuten kävi Rebekan tapauksessa, hyväsydämiset ja pyyteettömät ihmiset juuri näiden hengellisten lainalaisuuksien vuoksi kaikenlaisen häikäilemättömyyksien kohteeksi juuri usein joutuvat. On mielenkiintoista, miten tämän ja monen muunkin hengellisen lainalaisuuden syy-seuraussuhteista löytyy vastaavuuksia psykologiastakin kirjatuista ilmiöistä siitä, miten tietynlaiset ihmiset valitsevat toimintansa kohteeksi juuri tietynlaisia muita ihmisiä.

Suomessakin, kuten monissa muissakin maissa jo, Hebrealaiskirjeen kuvaama uskontien aloittavan maitoruoka on kuitenkin laimennettu tasolle, jossa harva enää edes kuulee Pyhän Hengen hengellisten vastavoimien olemassaolosta ja toimintavoista. Kun tilanteeseen lisätään se, että monissa kansakunnissa näiden Pyhän Hengen vastavoimien oppeja rajoituksetta viljellään samalla kun Pyhästä Sanasta puhuminen kirjoitetussa muodossaan tehdään vain vaikeammaksi ja jopa rangaistavaksi, muodostuu yhtälö ihmisten kannalta entistä vaarallisemmaksi. Kansakunta ajautuu väistämättä taantumisen tilaan, jossa nuori sukupolvi heitetään käytännössä täysin ilman hengellistä taisteluvarustusta sielunvihollisen voimien erilaisiin eksytyksiin lankeamaan. Sen sijaan, että he saisivat Rebekan perhettä kriittisessä käännekohdassa suojanneen terveen jumalanpelon siunaukseksi elämälleen, yhä useammat ajautuvat ilman sitä elämään ja pahimmassa tapauksessa vain mitä rajattomimpien häikäilemättömien vääryyksien tekijöiksi päätyvät Jumalan vihaa päälleen samalla kasvattaen. Vakavassa luopumustilassa elävässä kansakunnassa tilanne etenee tasolle, jossa säädöksiä säätää sukupolvi, jolta tätä taivaallista viisautta jo monilta pimitettiin. Sen vuoksi kansakunnassa ollaan lopulta kykenemättömiä näkemään yhteyttä räjähdysmäisesti lisääntyvien mielenterveysongelmien, kasvavan rikollisuuden ja vallitsevan kansakunnan hengellisen tilan välillä. Humanismi onkin siihen asti hyvä asia, kunnes se polkee kristillisessä kansakunnassa kokonaan jalkoihinsa hengellisten lainalaisuuksien ymmärryksen ja olemassaolon myöntämisen. 

Mainittakoon vielä, että tässä asiakokonaisuudessa on kysymys samalla vastauksesta siihen vuosisatoja ihmisten suusta kuultuun kysymykseen, miksi hyville aina tuntuu tapahtuvan niin paljon pahaa (enkä viittaa siihen, että hyvätkään virheettömiä ja synnittömiä olisivat). Tuota en nyt enempää tässä yhteydessä käsittele vaan toivon, että näistäkin hengellisten voimien vaikutuksesta ihmisen elämään opetettaisiin jälleen nuorillekin ennen itsenäisen elämän alkua. Kuten uutisista voi silloin tällöin lukea, monien elämiä päättyy liian aikaisin umpikujiin, joita kenenkään ei pitäisi edes joutua kokemaan Suomenkin kaltaisessa kansakunnassa. 

Suomessakin, jokainen kansalainen on kuitenkin tuolla hengellisellä taisteluareenalla, olipa siitä tietoinen tai ei. Luopumustilassa elävässä kansakunnassa yhä enemmän vääryys nousee valtaan johtaen lopulta Jumalan puuttumiseen asiaan. Vääryyttä voi kansakunnassa pitää aisoissa vain Pyhän Sanan mukaista oikeutta ja vanhurskautta vaaliva maallinen ja hengellinen johto. Oma osansa on myös jokaisella uskovalla vanhurskauden ja oikeuden puolustamisessa. 

Rebekan tositarina Suomesta on karulla tavalla tuonut ilmi sen, mihin oikeuden vääristyminen ja terveen jumalanpelon häviäminen voi pahimmillaan kansakunnassa yhä vain useammin johtaa. On ymmärrettävää, että hengellisellä taisteluareenalla paremmin pärjää ja todennäköisemmin Pyhän Sanan mukaisesti saa itselleen elämän kruunun kilvoiteltua, jos siitä on ensin opetusta saanut ja ymmärtänyt, miten Raamatussa kuvattua hengellistä sota-asua voi ja joutuu elämässä käyttämään ongelmissa ja vihollisen hyökkäyksissä pärjätäkseen.  Herra hoitaa varsinaisen taistelun omiensa puolesta, vaikka oma osansa on myös uskovalla itsellään. Ihminen ei saa kostoon kättään kohottaa. Toisaalta kostoksi ei saa tulkita välttämättömien vääryyksien ilmi tuomista oikeuden toteutumiseksi, mikä on välttämätön edellytys sille, että kansakunnassa voi itsenäisyyden ja rauhan ehtona oleva oikeus ja vanhurskaus toteutua. 

Tässä luvussa kuvatut asiat kertovat siitä, missä surullisessa tilassa Suomen kansankunnan vanhurskaus ja siihen kuuluva terve jumalanpelko Suomessa ajassamme on. Kuten muinaisessa Efraimissa, Jumalan tunteminen ja terve jumalanpelko on ajettu Suomenkin yhteiskunnassa jo vastaavaan tuomioita edeltävään alennustilaan, missä muinainen Efraim oli. Epäjumalien palvonnan vaaroista tunnutaan olevan jopa kansakunnan kynttilöiden keskuudessa jo täysin tietämättömiä. Opettajan koulutuksessa ja yhteiskunnan maallisen hallinnon opetukselle asettamissa tavoitetiloissa näyttää nostetuksi sen sijaan jo jonkinmoiseen valtaan itsenäisyyden antaneen Jumalamme tahtotilaa vastustavan sielunvihollisen opetustarjotin (halloweenit, itämaisten uskontojen vaikutteita sisältävät joogat, kannustaminen seksuaaliseen rajattomaan vapauteen jne., idänuskontojen esittely avoimesti tarinoissa esim. englannin kielen oppikirjoissa samalla kun Jeesus-aiheet ehdottomasti kielletty). Niin yksilön kuin kansakunnan eheänä säilymisen kannalta terveitä rajoja tärkeämmäksi näyttää nostetun sielunviholliselle mieluisen rajattoman sulopuheen kaiken vapaasti yhteiskunnassa sallivasta syntielämästä vetoamalla tasa-arvoon ja rakkauteen tavalla, joka ei ole kuitenkaan tasa-arvoa, ykseyttä eikä rakkauttakaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalamme silmissä. 

Hyvät lukijat, tässä luvussa läpikäydyt asiat ovat juuri sitä vakavaa luopumusta ja Jumalan tahdon vastaista laittomuutta, johon Jeesus viittaa puhuessaan paluunsa merkeistä kansakunnissa.

Jälleen muistutan, että tässä sanomassa ei ole kyse ihmisen uskonvapauden rajoittamisesta. Sen sääti Kaikkivaltiaamme itse jokaiselle ihmiselle oikeudeksi. Kyse on sen sijaan kansakunnan johtamisesta ja sukupolvien opettamisesta Suomen itsenäisyyden antaneen Jumalan edellyttämällä tavalla. Olemmeko täyttäneet itsenäisyyden ja rauhan säilyttämisen edellytykseksi annetun vanhurskauden pitäen Hänen alttarinsa pyhänä ja vaalien tervettä jumalanpelkoa sekä Sanan riittävää tuntemista kansakunnassa sukupolvelta toiselle. Edellisen sijaan tunnutaan Suomessakin kaikista muista uskonnoista ja henkimaailman asioista pystyvän vapaasti koululaitoksiinkin elementtejä lapsille ja nuorille tuomaan, mutta sen sijaan yhä useammin Suomen itsenäisyyden antaneen Jumalan ja Hänen poikansa nimeäkään ei saa enää näkyville tuoda ilman syytteitä. Missä on vastaava uskonvapaus Suomen itsenäisyyden antaneen Jumalan nimeä, Hänen Poikansa nimen käyttöä ja heidän Pyhän Sanan mukaisen palvelemisen osalta? Missä on ymmärrys, että nykyinen tila on Pyhän Sanan mukaan jo uhka maan itsenäisyyden ja rauhan säilyttämiselle?

Hyvät suomalaiset ja Suomen tilannetta seuraavat kansakunnat, tiedättekö mitä tämä kaikki tarkoittaa kansakunnallenne. Se tarkoittaa sitä, että vain 100 vuodessa maa, joka Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan puoleen huuti apua saadakseen, on luovuttanut maansa niille maailmassa vaikuttaville voimille, jotka juuri näillä keinoin on Sanassa kuvattu ihmiset ja kansakunnan luopumukseen ja lopulta tuhoon askel askeleelta ajavan. Suomi on nyt enää yhden askeleen päässä päätepisteestä, josta Jumala ei sen enää samanlaisena itsenäisenä maana salli palata takaisin.

Pyhässä Hengessä ovat monet jo saaneet kokea todeksi sen Jumalan syvän surun ja ihmettelyn siitä, miksi ei kukaan enää nouse puolustamaan Hänen Sanaansa ja alttareitaan. Niin vähänkö Hän ja Hänen antamansa itsenäisyys teille lopulta merkitsikin?

TAKAISIN SISÄLLYSLUETTELOON —>